Breaking Bad -sarjan luonut Vince Gilligan työstää sarjaan pohjautuvaa elokuvaa.
Suosikkisarja Breaking Bad päättyi vuonna 2013 viiden tuotantokauden jälkeen. Vuonna 2015 alkoi ilmestyä Breaking Bad -sarjaa edeltävistä tapahtumista kertova Better Call Saul. Nyt Variety-uutissivusto uutisoi, että tekeillä on sarjan maailmaan sijoittuva elokuva.
Sarjan luoneen Vince Gilliganin kerrotaan työstävän uutta sarjaan kytköksissä olevaa kaksituntista elokuvaa. Vielä ei ole tiedossa, ilmestyykö elokuva valkokankaalle vai suoraan televisioon tai suoratoistopalveluihin.
Elokuvasta ei ole vielä tihkunut paljoa informaatiota. The Albuquerque Journal -lehden mukaan elokuva kertoo kidnapatusta miehestä ja tämän taistelusta vapauteen. Vielä ei tiedetä, tullaanko elokuvassa näkemään alkuperäisen sarjan näyttelijöitä ja sijoittuuko elokuvan tarina ennen sarjaa vai sen jälkeen.
LUE LISÄÄ: Kaksi maailmaa kohtaavat – Breaking Bad -tähti mukaan Westworldin kolmannelle kaudelle
Sarja on kuvattu New Mexicon osavaltiossa sijaitsevassa Albuquerquen kaupungissa. Kaupungissa operoiva The Albuquerque Journal -lehti kertoo projektin nimen olevan toistaiseksi Greenbriar, mutta nimi ei välttämättä ole lopullinen.
Lähde: Variety