Yhdysvaltalainen supertähti Adam Lambert esiintyy Live Aid Uusi Lastensairaala -konsertissa ensi viikolla.
Soolourallaan suosioon noussut ja myös legendaarisen Queen-yhtyeen kanssa esiintynyt Adam Lambert esittää uuden hittinsä Live Aid Uusi Lastensairaala -megakonsertissa Helsingin Olympiastadionilla.
Lauantaina 6. kesäkuuta järjestettävässä Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -konsertissa nähdään Lambertin lisäksi kotimainen tähtikatras.
Konsertissa esiintyvät muun muassa Jenni Vartiainen, Elastinen, Chisu, Samuli Edelmann, Jari Sillanpää, Lauri Tähkä, Juha Tapio, Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela, Mira Luoti, Riki Sorsa, Jorma Uotinen ja Lilli Paasikivi.
Stadionilla nähdään myös muun muassa Kansallisoopperan taiteilijoista koostuva sinfoniaorkesteri, lukuisia tanssiryhmiä, kuoroja sekä Kansallisbaletin tanssijat.
Konsertin juontaa viihteen monitoimimies Heikki Paasonen yhdessä Uusi Lastensairaala 2017 -tukiyhdistyksen ja tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Bernerin kanssa.
Live Aid ULS2017 -konsertti on viiden tunnin mittainen, Suomessa ennennäkemätön ja sataprosenttisesti talkoovoimin pystytettävä megatapahtuma. Konsertin mahdollistavat yli 1 000 eri alan vapaaehtoista ammattilaista ja yli 100 talkooyritystä.
Lipputulot sekä suoran lähetyksen aikana lahjoitetut rahat ohjataan lyhentämättömänä maailman parhaan Lastensairaalan rakentamiseen.
Artistit esittävät konsertissa yhdessä levytetyn Lohtu-kappaleen lisäksi myös omaa musiikkiaan. Konsertin säestyksestä vastaa muun muassa Kansallisoopperan taiteilijoista koostuva yli satahenkinen orkesteri sekä kuoro kapellimestarinaan Radion Sinfoniaorkesterista tunnettu Hannu Lintu.