Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät

LK 281123  Erittäin huonoa ajokeliä luvassa etelän iltapäiväruuhkiin
Kuvituskuvaa. Autot eivät liity juttuun.Lehtikuva
Julkaistu 28.11.2023 14:40(Päivitetty 28.11.2023 22:51)

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

STT

Huono ajokeli on tuottanut ongelmia autoilijoille ja aiheuttanut onnettomuuksia tiistaina. STT:n mukaan ajokeli on ollut huono suuressa osassa maata, minkä vuoksi liikenneturmia on ollut kymmeniä.

STT:n mukaan koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta on ollut huono ajokeli. Maanteillä onkin sattunut paljon liikenneturmia. 

STT kertoo, että yksistään iltapäivällä ilmoitettiin hätäkeskuksiin yli 40 tieturmaa. Vakaviin loukkaantumisiin johtaneita kolareita tai ulosajoja ei ollut kello 23 mennessä tiedossa.

Puoliperävaunu ajautui tieltä Vantaalla

Pelastustoimen mukaan puoliperävaunu ajautuo tieltä ja kääntyi kyljelleen tiistai-iltanan Kehä 3:lla Vantaalla. 

Kuljettaja loukkaantui lievästi. 

Poliisi joutui tilanteen vuoksi sulkemaan liikenteen tiellä osittain ja vain yksi ajokaista oli käytössä.

Kolari Uudessakaarlepyyssä

STT kertoo, että valtatie 8 oli tiistaina usean tunnin ajan suljettuna liikenteeltä Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaalla. Siellä rekka ja kuorma-auto törmäsivät tieosuudella, joka oli liukas ja luminen. Törmäys tapahtui ennen puolta päivää. Liikenne oli ohjattuna kiertoreitille, kunnes valtatie avattiin noin puoli neljän aikaan.

Erityisen liukas liikennesää oli iltapäivällä ja illalla länsirannikolla. Näin kerrottiin STT:lle Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Vihdin kolarit päivällä

Aiemmin päivällä Vihdissä sattui poliisin mukaan lyhyessä ajassa kolme kolaria. Poliisin tiedotteessa kerrottiin, että kukaan ei ollut loukkaanunut niissä vakavasti. Länsi-Uudenmaan poliisi varoitti haastavasta ajokelistä.

Valtatie 25:lla Vihdintien risteyksessä sattui liikenneonnettomuus noin kello 12, kun rekka liukui liikennevalotolppaa päin. Henkilövahinkoja ei poliisin mukaan tullut.

Suurin piirtein tuntia myöhemmin sattui samassa kohdassa toinen onnettomuus, kun henkilöauto törmäsi toisen kylkeen. Poliisi kertoi iltapäivällä kello kahden aikaan, että alkutietojen perusteella kukaan ei loukkaantunut. Poliisi oli ohjaamassa liikennettä.

Vihdissä sattui samaan aikaan myös kolmas onnettomuus, tällä kertaa kakkostiellä Porintien ja Vanhan Porintien risteyksessä. Tällöin rekka törmäsi henkilöauton perään. Poliisi kertoi kahden aikaan iltapäivällä tiedotteessaan, että kaksi henkilöä siirrettiin jatkohoidon piiriin. He eivät olleet vakavasti loukkaantuneita. Myöhemmin liikenne palauti normaaliksi alueella.  

Poliisi varoittaa tien päällä olevia erittäin haastavasta ajokelistä. Tien pinta on liukas. Vallitsevat olosuhteet kannattaa ottaa huomioon muun muassa ajonopeuden suhteen. Lisäksi liikenteeseen kannattaa varata reilusti aikaa.

Seurantajuttu päättyy.

Lue myös: Jouluviikon säähän pahaenteinen ennustus – "Sitä tuskin toivoo kukaan"

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet