Surullinen näky entisen F1-kuskin kotitilalla – lähetti raivokkaan viestin uudenvuoden juhlijoille: "Voitte olla ylpeitä"

Entinen F1-kuljettaja Ralf Schumacher on tulistunut uudenvuoden juhlinnasta kotikaupungissaan. Schumacherin kotitilalta Saksassa löytyi kuollut peura, jonka ex-kuski sanoo pelästyneen lähistöllä ammuttuja raketteja.

Eläinrakas Schumacher juhli uuttavuotta kotikaupungissaan Kerpenissä. Ex-kuski on kunnostanut läntisessä Saksassa sijaitsevassa kaupungissa olevan vanhempiensa vanhan maatilan, jossa pitää suurta eläinkatrasta. Vuoden ensimmäisenä päivänä Schumacheria odotti tilalla kurja näky, kun hän löysi peuran kuolleena tiluksiltaan.

Saksalaisen mukaan eläin oli pelästynyt lähistöllä ammuttuja ilotulitusraketteja ja pelästynyt kuoliaaksi. Schumacher lähetti Instagram-tilillään tulikivenkatkuiset terveisensä energiayhtiö RWE:lle, jonka kertoo järjestäneen ilotulituksen. 

Kiitos, kun ammuitte voimakkaita ilotulitteita lähellä tilaani. Valitettavasti eläin kuoli. Puhumattakaan paniikkiin joutuneista hevosista, poneista, sioista ja monista muista eläinparoista. Voitte olla ylpeitä itsestänne.

Schumacher ajoi F1-sarjassa vuosina 1997-2007. Jordanilla, Williamsilla ja Toyotalla kilpaillut saksalainen ajoi yhteensä 181 osakilpailua, joissa onnistui ottamaan kuusi voittoa. F1-uransa jälkeen Schumacher ajoi DTM-sarjassa. Nykyisin hän toimii asiantuntijaroolissa.

 

Lue myös:

    Uusimmat