Näyttelijäkonkari ei turhia kainostele.
Susan Sarandon, 69, on yksi muotimerkki Marc Jacobsin syksymalliston kampanjakasvoista. Vaatemerkki julkaisi tiistaina Instagramissa naisesta napatun kampanjakuvan.
Kuvasta käy ilmi, ettei liki 70-vuotias näyttelijä arastele näyttää vartaloaan. Sensuellisti suunsa avannut Sarandon on puettu raidalliseen asuun, jossa on antelias kaula-aukko.
Myös muotisuunnittelija Marc Jacobs jakoi itse kuvan omalla tilillään.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
– Susan, viettelys, huippusuunnittelija aloittaa pitkän kuvatekstinsä.
Jacobs kuvailee tekstissä kuinka hänen ihailunsa Sarandonia kohtaan alkoi Rocky Horro Picture Show -elokuvasta, joka myös edesauttoi häntä suuntautumaan kohti luovaa alaa.
Suunnittelija ylistää Sarandonin taitoja, älyä ja rohkeutta.
Sarandon ei ole aiemminkaan häpeillyt rintamustaan. Näyttelijä aiheutti pienen kohun saavuttuaan SAG-gaalaan valkoisessa bleiserissä, jonka alla hänellä oli ainoastaan mustat rintaliivit. Muun muassa Piers Morganin mielestä asu oli asiaton.
Marc Jacobsin syksyn kampanjassa tullaan näkemään Sarandonin ohella myös muita julkisuuden henkilöitä, joihin lukeutuu muun muassa näyttelijä-malli Cara Delevingne, Kendall Jenner, laulaja Marilyn Manson sekä laulaja Courtney Love.
http
Jos kuvat eivät näy, näet ne täältä.