Suudelmia vai ei? Aleksin kanssa BB-talossa lähentynyt Mia kertoo, mitä kaksikon välillä todellisuudessa tapahtui
Mia sijoittui kolmanneksi Big Brother -finaalissa.
Nelosen Big Brother Suomi -tuotantokausi huipentui sunnuntaina 27. marraskuuta jännittävään finaalijaksoon, jossa ohjelman voitosta kilpailivat Reeo, Laura, Mia ja Miikka.
Finaalissa kolmanneksi sijoittunut Mia, 26, kertoo MTV Uutisille palaavansa ulkomaailmaan liki kolmen kuukauden jälkeen ihanin ja vapautunein tunnelmin.
– Tosi hyvä fiilis, iloinen ja kiitollinen olo myöskin, että sain olla [BB-talossa] niin pitkään, hän sanoo.
Mia oli osalle BB-katsojista jo etukäteen tuttu muun muassa radiokanava HitMixin taajuuksilta sekä videopalvelu TikTokista, jonne hän kuvaa videoklippejä humoristisella otteella. Nainen kertoo kuitenkin uskovansa, ettei kovin moni katsoja tiennyt häntä entuudestaan.
– Koen, että menin sinne ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. En ollut mitenkään todella näkyvä tyyppi ollut ennen sitä, hän sanoo.
Mia kertoo, että BB-talossa hänelle kaikkein läheisimmäksi tuli yhdeksännellä viikolla häätöäänestyksessä kotiin lähetetty Sofia, 27.
– Meillä klikkasi ihan saman tien, Mia sanoo ja lisää, että kutkin asukkaat tulivat hänelle eri tavalla tärkeiksi.
Välit Aleksiin
Mia viihtyi BB-talossa läheisissä tunnelmissa Aleksin, 22, kanssa. Kaksikon välillä povattiin orastavaa romanssia, kun taas Mia ja Aleksi vannoivat kyseessä olevan ikään kuin sisarussuhde.
Mia kuitenkin myöntää, etteivät hänen ja Aleksin hellyydenosoitukset jääneet BB-talossa pelkkiin halauksiin.
– Kyllä me yksi semmoinen pieni pusu vaihdettiin, mutta ei sen enempää, hän sanoo.
Mian mukaan hän ja Aleksi ovat keskenään hyvissä väleissä, ja kaksikko kerkesikin tapaamaan toisensa heti BB-finaali-iltana.
– Sofian ja Aleksin kanssa nähtiin kummankin kanssa. Olemme kerenneet vaihtamaan kuulumiset ja olimme kaikki kolme iloisia jälleennäkemisestä, hän summaa.
Katso Mian haastattelu alla olevalta videolta:
Uusimmat
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
Lataa lisää