Useita ketjukolareita Lahdenväylällä – suurimmassa osallisena kymmenen autoa

12012024 AOP LIIKENNE AUTO TALVI
Arkistokuva.Markku Ojala / All Over Press
Julkaistu 12.01.2024 11:40(Päivitetty 12.01.2024 13:20)

Satu Koistinen

satu.koistinen@mtv.fi

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan Lahdenväylällä on sattunut useita ketjukolareita perjantaina. 

Kello 11 aikaan sattuneessa ketjukolarissa Keravan kohdalla oli osallisena kymmenen autoa. 

Autoissa oli yhteensä 13 henkilöä, heistä yksi henkilö on loukkaantunut.

– Henkilö on lievästi loukkaantunut ja ensihoito arvioi, tarvitseeko hän jatkotutkimuksia, Keski-Uudenmaan päivystävä palomestari Ari Koivu kertoo MTV Uutisille.

Poliisi tutkii onnettomuuden syitä ja tiedottaa niistä myöhemmin. 

Koivun mukaan sääolosuhteet ovat haastavat. 

– Moottoritiellä on pöyllyävää pakkaslunta. Vanha perinteinen syy – ajetaan liian lähellä edellä ajavaa, Koivu arvioi.

Toinen ajorata suljettiin liikenteeltä ja onnettomuuden aiheutti liikennehaittaa Lahden suuntaan, kertoi Fintraffic. Liikenne kulki ohituskaistalla.

Kolarissa osallisena olleet autot poistuvat onnettomuuspaikalta, kun poliisi on saanut tutkinnan päätökseen. 

Tilannenopeuksiin malttia

Koivu vetoaa autoilijoita ottamaan liikenteeseen mukaan malttia. 

– Nyt, kun pakkaslunta sataa noin sakeasti, lasketaan vauhtia taajamassa ja isoilla väylillä, Koivu muistuttaa. 

Lumipyryn lisäksi tienpinnat ovat liukkaita ja jarrutusmatka on pidentynyt.

– Ajetaan liian lähellä, lumi pöllyää ja tien pinta on liukas – ne aiheuttavat onnettomuuksia. Maltti on valttia tuolla tiellä, Koivu painottaa.

Useita ketjukolareita

Koivu kertoo, että Lahdenväylällä on useita ketjukolareita sekä pohjoisen että etelän suunnassa.

Fintraficin sivujen mukaan kello 11 aikaan ajokaista on ollut suljettuna liikenteeltä myös Helsingin suuntaan Mäntsälän kohdalla. 

Onnettomuudesta raportoidaan lisäksi muun muassa välillä Korson liittymä, Vantaa–Keravan liittymä.

2:26img

Katso myös: Lumisateet jatkuvat viikonloppuna – lunta tupruttaa paikoin jopa 30 senttiä.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet