Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
6-vuotias lapsi kuoli jäätyään rakennustelineiden alle eilen Mäntsälässä. Kunnassa järjestetään tänään illalla muistotilaisuus lapselle.
Mäntsälän seurakunnan rovasti Tarja Meijer kertoo MTV Uutisille sähköpostitse, että onnettomuus on järkyttänyt paikallisia syvästi.
– Olemme sanattomia tämän suuren surun edessä.
Meijer kertoo, että monet ovat ilmaisseet lämpimän osanottonsa ja tukensa uhrien läheisille sosiaalisen median kautta ja viemällä paikan päälle kynttilöitä.
– Olen eilen ja tänään keskustellut monien ihmisten kanssa, niin myös muut seurakunnan työntekijät. Tällaisena hetkenä on tärkeää voida ilmaista tunteitaan, järkytystä ja surua.
Meijer yhdessä koko seurakunnan kanssa haluaa muistuttaa, että kenenkään ei tarvitse jäädä surun kanssa yksin.
– Yhteen kokoontuminen on lohdullista.
Rovasti Meijer kertoo, että Mäntsälän kirkko on tänään illalla kello 18–20 auki, jotta ihmiset voivat halutessaan tulla hiljentymään tai esimerkiksi puhumaan seurakunnan työntekijän kanssa.
Lue myös: Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
Onnettomuus kesken leikkien
Sunnuntaina tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus sai alkunsa, kun toistensa naapureina asuneet 5- ja 6-vuotiaat pojat olivat olleet kahdestaan leikkimässä 5-vuotiaan kotipihalla.
Pihassa oli ollut mineriittilevyillä lastattu pyörillä varustettu kuljetuslaite, joka tutkinnanjohtajan mukaan oli 1,5 metriä korkea. Pojat olivat leikkineet sen päällä.
Kuljetuslaite kaatui vakavin seurauksin. Toinen pojista menehtyi ja toinen loukkaantui vakavasti.
Uusimmat
-
19:27
Israelin armeija kertoo iskeneensä yli 120:een äärijärjestö Hizbollahin kohteeseen tunnissa – MTV seuraa
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen, suomalaisteknologiaa mukana – tarkoitus selvittää, miten Maata voi suojella tappavilta asteroideilta
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
17:20
Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
-
17:06
Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy
-
17:06
Herttuatar Meghan teki yllätysesiintymisen – saapui punaiselle matolle hehkeässä tyylissä
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
Lataa lisää