Alkuviikosta eteläänkin saattaa tulla lunta.
Viikonloppuna maan pohjoisosissa on saatu nauttia talvisesta pakkassäästä ja maan etelä- ja keskiosissa lämpöasteista, mutta sää on keikahtelemassa moneen suuntaan ensi viikolla.
Sunnuntain ja maanantain aikana pohjoiseen leviävä lauha ilma tuo osaan Lappia pakkasten tilalle plusasteita ja vesisateita.
Maanantain jälkeen sää keikahtaa jälleen, ja eteläisessäkin Suomessa mennään pakkasen puolelle. Etelä-Suomessakin saadaan varautua lumen tuloon.
– On mahdollisuus, että se osuu tiistain aamuliikenteeseen ja siinä on kyllä lumikertymät viitisen senttimetriä, MTV:n meteorologi Jenna Salminen sanoo.
Tiistaina lämpötilat ovat maan eteläosissa plussan puolella. Pohjoisessa ja maan keskiosissa elohopea pysyttelee pakkasen puolella.
Keskiviikkona lähes koko maassa on aurinkoinen pakkaspäivä.
– Sen jälkeen on vähän auki vielä, ja matalapaine yrittää sotkea säätä.
Myös itsenäisyyspäivän sää on vielä auki.
– Torstaista eteenpäin ei ihan vielä pysty sanomaan. Jos seuraa vaikka paikallisia ennusteita, niin on hyvin todennäköistä, että siellä on vielä isoja muutoksia tulossa.
Katso koko sääennuste jutun alusta!