Svenska Dagbladet: Ericsson aikoo karsia tuhansia työpaikkoja

ericsson pääkonttori
Televiestintäalan laitetoimittaja ja palveluiden tuottaja Ericssonin pääkonttori Kistassa Tukholmassa 6. syyskuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 14.06.2016 10:50

MTV UUTISET – STT

Ruotsalaislehti Svenska Dagbladetin mukaan verkkolaiteyritys Ericsson aikoo karsia tuhansia työpaikkoja kesän aikana. 

Lehden mukaan työpaikkoja vähennettäisiin 3000-4000. Lehti perustaa artikkelinsa nimettömiin lähteisiin, joiden mukaan päätös on tehty yhtiön johtokunnan kokouksessa. 

Svenska Dagbladetin mukaan yhtiön osake on laskenut 35 prosenttia vuoden kuluessa.  

Yhtiössä on parhaillaan käynnissä yhdeksän miljardin kruunun eli runsaan miljardin euron säästöohjelma. Lehden mukaan yhtiö voi kuitenkin tavoitella tämän lisäksi noin 890 miljoonan euron lisäsäästöjä. 

Yhtiö ei ole kommentoinut tietoja.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat