USA 2000. Käsikirjoitus ja ohjaus: Terence Davies. Tuotanto: Olivia Stewart. Kuvaus: Remi Adefarasin. Leikkaus: Michael Parker. Pääosissa: Gillian Anderson, Eric Stoltz, Dan Akroyd, Laura Linney, Anthony LaPaglia, Eleanor Bron, Terry Kinney, Jodhi May, Elizabeth McGovern. Kesto: 140 min.
Edith Whartonin romaanit ovat keskittyneet kuvaamaan vuosisadan vaihteen amerikkalaista yläluokkaa ja sen tarkkaan säänneltyä elämäntapaa. Kiiltävän pinnan alle tukahdutetut intohimot, kateudet ja kaunat olivat hedelmällistä maaperää jo epookissa Viattomuuden aika, josta Martin Scorsese ohjasi mestariteoksensa 1993. Nyt saa The House of Mirth, suomeksi Sydän vieraassa talossa, elokuvaversionsa Terence Daviesin käsittelyssä. Jälleen etsii joutilas luokka elämälleen sisältöä ja päähenkilö, naimaikäinen lady, itselleen aviomiestä.
Lily Bart (Gillian Anderson) on viehko ja pidetty neito, joka elää vauraan tätinsä suojeluksessa ja torjuu rikkaita kosijoita, sillä hän rakastaa vain yhtä. Lawrence Seldon, kaupungin tavoitelluin poikamies (Eric Stoltz), vastaa naisen tunteisiin, mutta hänellä on sama ongelma kuin Lilyllä: raha. Kuvatun ajan luokkayhteiskunnassa kun raha liikuttaa kaikkia ja kaikkea, ja etenkin vähävaraiselle naisihmiselle rahakas avioliitto on ainoa mahdollisuus edetä elämässä.
Turvattuun elämään luottanut Lily saa huomata kelluneensa herkästi särkyvässä kuplassa. Ei tarvita kuin muutama huono neuvo ja pari väärää siirtoa, kun pahaa-aavistamattoman tie alkaa luisua tuhoa kohden. Oikeutettu perintö liukuu käsistä yhtä nopeasti kuin luotettu ystävä puukottaa selkään, rakastettu kääntää selkänsä yhtä nopeasti kuin juonittelijat keräävät voittonsa. Nk. hienoston sosiaalisessa hierarkiassa maine on kaikki kaikessa, ja kun nainen on sen kerran menettänyt, ei auta itku eikä hammastenkiristys.
Viattomuuden ajassa Scorsese onnistui rakentamaan paitsi näyttävää epookkia, myös syvältä koskettavaa draamaa. Kuvallisesti yltäkylläisessä eepoksessa viimeistä piirtoa myöten täydellinen ulkokuori palveli sisältöä kauniisti ja sai henkilöiden vaivihkaiset intohimot kuplimaan. Valitettavasti Sydän vieraassa talossa ei yllä läheskään samaan. Sen kerronta on jähmeähköä ja kuvallinen ilmaisu tavanomaista, mikä estää myös tunnetasoa pääsemästä pintaan. Lilyn kova kohtalo koskettaa vain hetkittäin, vaikka hyvin näyttelevään Gillian Andersoniin haluaisi samastua.
Kolhosta FBI-agentti Scullysta on pitkä matka herkkään ja haavoittuvaan Lilyyn, mutta Anderson on osaan yllättävän osuva valinta; näyttelijässä yhdistyy jännittävästi epäkonventionaalinen karisma perinteiseen naisellisuuteen. Hänen kohtauksensa niin ikään sävykkäästi näyttelevän Eric Stoltzin kanssa ovat täynnä pidäteltyä intohimoa ja avointa haikeutta.
Anthony LaPaglia ja Dan Akroyd tekevät herkulliset roolit Lilyn omahyväisinä kosijoina, joille nainen on ensisijaisesti kauppatavara. Laura Linney (Truman Show, Rajaton valta) on terävimmillään petturiystävänä Berthana, jonka tekoja motivoi mustasukkaisuuden tuli, ja viime vuosina liian harvoin nähty Elizabeth McGovern (Kyyhkyn siivet) näyttelee kauniisti Lilyn ainoaa luotettua Carrya.
Sydän vieraassa talossa on elokuva, jolta toivoisi paljon enemmän. Alkuteos, vaikkei kirjailijan parhaimpiin kuulukaan, on tarkan tapainkuvauksen ohessa armoton yhteiskunta-analyysi naisen asemasta ja luokkarajojen peruuttamattomuudesta: aiheita, jotka eivät vieläkään ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Mutta miltei kaksi ja puolituntisen leffan aikana tunteet ja sen myötä koko sanoma jäävät epämääräisyyden harson taa.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: CTS Egmont