Sykloni riehui Brasiliassa: Kymmeniä ihmisiä kateissa

Brasilia, syklonin tuhoama talo
Sykloni aiheutti rankkasateita ja tulvia iskettyään Rio Grande do Sulin alueelle.AOP
Julkaistu 09.09.2023 18:25

MTV UUTISET – STT – AFP

Brasiliassa lähes 50 ihmistä on yhä kateissa maan eteläosassa riehuneen syklonin jäljiltä, kertovat paikalliset pelastusviranomaiset.

Sykloni aiheutti rankkasateita ja tulvia iskettyään aiemmin tällä viikolla maan eteläisimmän osavaltion Rio Grande do Sulin alueelle, jonne on julistettu hätätila.

Viranomaiset vahvistivat ainakin yli 40 ihmisen kuolleen. Lisäksi ainakin yli 200 ihmistä loukkaantui ja noin 11  000 joutui jättämään kotinsa.

Pelastustoimintaan osallistui lähes tuhat pelastustyöntekijää ja kymmenkunta helikopteria. Etsintään ja pelastukseen osallistui myös kahdeksan sotilaslentokonetta sekä satoja sotilaita.

Pelastustöitä vaikeuttivat kuitenkin tukkeutuneet tiet sekä kahden sillan romahtaminen.

Kesäkuussa aiempi sykloni aiheutti Rio Grande do Sulissa aiheutti ainakin 13 ihmisen kuoleman. Tuhannet ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan.

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia