Synttärisankari sinetöi Toto4-rivin

Heikki Mikkonen
Juankoskelainen Heikki Mikkonen juhli syntymäpäiviään työn parissa Kouvolan raveissa.Arto Julkunen
Julkaistu 26.05.2016 22:18
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Kiehtova nuorten lämminveristen lähtö oli viimeinen Toto4-kohde Kouvolassa. 3000 euron suuruinen ykköspalkinto lähti kakkossuosikin matkaan.

Nuorten Sarjassa eniten pelattu Flirting syöksyi auton takaa keulapaikalle ja veti avauspuolikkaan vauhdilla. Heikki Mikkosen ohjastama ja valmentama Ain’t She Sweet puolestaan matkusti toisessa parissa ulkona.

Loppusuoralla suosikki joutui taipumaan, kun Ain’t She Sweet rymisteli kolmatta rataa pitkin rinnalle ja ohi. Näin 29-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Mikkonen sai valmennettavaltaan makoisan lisälahjan.

– Alkuun tuntui että tuleekohan tästä hevosta ollenkaan. Puolisen vuotta sitten se sai kuitenkin juonen päästä kiinni ja homma alkoi sujua ihan eri malliin, synttärisankari paljasti.

– Sukuahan tällä kyllä piisaa.

Ain’t She Sweetin emä on raviurallaan yli 100 000 euroa tienannut Wendy Testaburger. Isä Andover Hall on puolestaan jättänyt muun muassa ME-ori Brad de Veluwen.

Viimeisessä Toto4-ähdössä toiselle sijalle ennen Flirtingiä ehti Lappeenrannan raviliigan ylpeys Oberon.

Oikea Toto4-rivi, Kouvola 26.5.2016

3 Leijan Loimu

2 Erica Luca

3 Ranch Nero

6 Ain’t She Sweet

Voitto-osuus 73,10 euroa

MTV:n ravivihjeillä ei tullut ainuttakaan voittoa.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu