Aivokasvaimestaan viime vuoden lopulla kertonut Olga Temonen vietti viikonloppuaan pizzeria Rehtorissa töiden merkeissä.
Näyttelijä Olga Temonen kertoi Instagramissa 6. huhtikuuta viettäneensä päivänsä hänen ja miehensä Tuukka Temosen Rehtori-pizzeriassa, joka sijaitsee Iitissä.
– Olen sekoillut yllättävän vähän, ja ihmisiä on kyllä kiva nähdä. Sitten tuli kaverit käymään, ja oli kyllä tosi kivaa nähdä niitä. Elämä on hyvää, aurinko paistaa, Olga kirjoitti.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hän kertoi aivokasvaimestaan vuoden 2023 loppupuolella. Kasvain oli sellaisessa paikassa, ettei sitä voinut leikata. Olga on käynyt läpi syöpähoitoja ja kävi hoidoissa myös ulkomailla Hollannissa ja Saksassa.
Olga nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa Jussi-gaalassa 22. maaliskuuta diagnoosistaan kertomisensa jälkeen. Hän kertoi punaisella matolla MTV Uutisille vointinsa olevan tällä hetkellä todella hyvä.
– Oireeni ovat pienentyneet tosi paljon, voin hyvin. Tuumori on nyt pienentynyt niin paljon, että se on käytännössä poissa. Toivotaan, ettei uutta tule, hän kertoi tuolloin.
Olga ja Tuukka menivät naimisiin vuonna 2008 ja heillä on kolme lasta. Perhe asuu maatilalla Iitissä.