Syövän selättänyt Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainio on valmis valloittamaan Tähdet, tähdet -lavan: "Tässä nyt toivutaan koko ajan"

Jussi Rainio Tähdet, tähdet
Julkaistu 10.01.2019 10:38
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Neon 2 -yhtyeestä tuttu Jussi Rainio on innosta soikeana saadessaan mahdollisuuden osallistua Tähdet, tähdet -ohjelman viidennelle kaudelle. 

Tähdet, tähdet -ohjelman viides kausi starttaa vihdoin helmikuun alussa. Tuolloin esiintymistaitojaan suomalaisille pääsevät esittelemään Jussi RainioRessu RedfordPetra GarganoAuroraHeidi KyröJon-Jon GeitelJonna GeageaKyösti MäkimattilaIlta sekä Samae Koskinen.

Neon 2 -yhtyeestä suomalaisille tuttu Jussi Rainio kertoo jännittävänsä tulevaa koitosta toden teolla. Miehen mukaan joskus ei kuitenkaan auta muu, kuin heittäytyä.

– Kollegalleni Ressulle laitoin viestiä kun kuulin tästä, että hänkin on täällä, että jännittää aivan p*rkeleesti. Kuulemma häntäkin hieman! 

Rainion mukaan Tähdet, tähdet tukee hänen omaa työtään mitä parhaimmalla tavalla ja lisäksi hän pääsee esittämään omia suosikkikappaleitaan orkesterin kanssa. Rainion erityinen haave on päästä vetämään todellisia pop-balladeja. 

– Kyllä aion panostaa siihen suuntaan. Katsotaan, mitä mieltä muut ovat siitä, kun niitä sitten kuullaankin minun suustani. 

Mies miettii lauluäänen kuuluvan hänen vahvuuksinsa kilpailussa, mutta liikunnallisuus sen sijaan sitä ei ole. Monimutkaiset tanssiliikkeet saattavat Rainion mukaan koitua pahimmassa tapauksessa hänen kohtalokseen, mutta toivosta hän ei ole kuitenkaan asian suhteen luopunut. 

– Kuulemma pahempiakin tapauksia on saatu liikkumaan, ihmisiä kenellä on kivinen lonkkamalja ja kaksi vasenta jalkaa, niin nekin on saatu heilumaan ihan tahdikkaasti.

– Toivotaan, että minut muistetaan ihan hyvänä laulajana. Tämänkin jälkeen vielä!

LUE MYÖS: Neon 2:n Jussi Rainion vatsasta löytyi syöpäkasvain: "Hoidot loppusuoralla ja möykky onnellisesti poissa!"

Rainiolla on takanaan raskas vuosi, sillä hän kertoi huhtikuussa 2018 toipuvansa syöpähoidoista. Rainio kertoi menneensä marraskuussa 2017 vatsaongelmien vuoksi sairaalaan. Vatsa-aortan ympäriltä löytyi tuolloin kookas kasvain.

Hoidot kuitenkin tehosivat ja tällä hetkellä Rainio voi hyvin. 

– Tosiaan alkuvuodesta tuli pientä hässäkkää, mutta se on saatu hoidettua pois ja tässä nyt toivutaan siitä koko ajan. Toipuminen tietysti vie aikaa, mutta ei tässä sen kummempaa ongelmaa. Kaikki on mahtavasti. 

Tähdet, tähdet alkaa sunnuntaina 3. helmikuuta MTV3-kanavalla klo 19.15!

Tuoreimmat aiheesta

Tähdet, tähdet