Syyrian kapinalliset vaativat pommitusten lopettamista ehtona paluulle neuvotteluihin

Syyriassa olevat YK:n tarkkailijat vahvistavat, että opposition kapinallisjoukoilla on käytössään raskasta aseistusta Aleppon kaupungissa.
Syyrian kapinalliset ovat ilmoittaneet jäädyttävänsä osallistumisensa rauhanneuvotteluihin Kazakstanissa. Kuvituskuva. EPA
Julkaistu 03.05.2017 14:38

MTV UUTISET - STT -AFP

Syyrian kapinalliset ovat ilmoittaneet jäädyttävänsä osallistumisensa rauhanneuvotteluihin Kazakstanissa, kertoivat kapinallislähteet.

Syynä on hallituksen joukkojen jatkuva siviilialueiden pommittaminen. Kapinallisten mukaan neuvotteluihin ei palata ennen kuin ilmaiskut loppuvat.

Keskiviikkona Astanassa jatkuneiden neuvottelujen oli määrä keskittyä turva-alueiden luomiseen eri puolille maata. Venäjän ideoiman suunnitelman mukaan turva-alueita ympäröiville vyöhykkeille perustettaisiin tarkistuspisteitä, joille tulisi sekä hallituksen että kapinallisten sotilaita.

Sopimus mahdollistaisi myös ulkovaltojen tarkkailijoiden pääsyn valvomaan turva-alueen toimintaa.

Turva-alueille toimitettaisiin välittömästi avustustarvikkeita ja lääkinnällistä apua.

Tuoreimmat aiheesta

Syyria