Syyttäjä vaatii Sademiehelle sakkoja tai ehdollista sterilisaatiopuheista

helsingin_karajaoikeus
Julkaistu 04.01.2017 10:20

MTV UUTISET - STT

Syyttäjä vaatii sakkoja tai lyhyttä vankeusrangaistusta perussuomalaisista erotetun varavaltuutettu Olli Sademiehen afrikkalaiskirjoituksista.

Sademiehen syytteitä kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan aloitettiin käsittelemään tänään Helsingin käräjäoikeudessa.  

Sademies kirjoitti Facebookissa, että Afrikasta saapuvien lapsimäärä pitäisi rajoittaa kolmeen, vaikka se edellyttäisi pakkosterilisaatiota afrikkalaisille miehille.  

Pakkosterilisaatiokirjoituksen lisäksi Sademies on syytteen mukaan vihjannut kaikkien muslimien olevan "päällekäyviä" ja ehdottanut puolustusmenetelmäksi sianveren suihkuttamista päällekäyvän muslimin päälle.  

Kolmannen syytekohdan mukaan Sademies on ehdottanut joukkorangaistuksia raiskauksista. Sademiehen kirjoituksessa on ehdotettu, että "jokaista matun tekemää raiskausta kohden karkotetaan 100 miespuolista matua siitä pakolaiskeskuksesta, jossa raiskaaja on ollut majoitettuna".  

Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu erotettiin vuonna 2015 perussuomalaisista nettikirjoittelunsa vuoksi.  

Sademies on eläköitynyt Helsingin poliisilaitokselta rikostutkijan tehtävästä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos