Syyttäjän mukaan mies asui kuukauden asunnossa tappamansa uhrin ruumiin kanssa Ylivieskassa

Syyttäjä on nostanut 38-vuotiasta miestä vastaan syytteen taposta ja hautarauhan rikkomisesta viime vuoden toukokuussa Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Syyttäjälaitoksen mukaan henkirikos tapahtui uhrin kotona ja epäilty asui teon jälkeen kyseisessä kerrostaloasunnossa vainajan kanssa neljän viikon ajan. 

Vainajan lähiomaiset löysivät asunnosta pahoin mädäntyneen ja hajoamistilassa olleen uhrin ja teosta epäillyn miehen, Syyttäjälaitos kertoo. Uhrin henkilöllisyys todettiin dna-tutkimuksella.

Syyttäjälaitoksen mukaan uhri ja tekijä tunsivat toisensa. Ilta-Sanomat on aiemmin uutisoinut, että uhri olisi noin 40-vuotias nainen.

Epäilty on kiistänyt teon. Hän oli vangittuna viime vuoden kesäkuussa viikon, mutta ollut sen jälkeen vapaana.

Oulun käräjäoikeudessa käsitellään samassa yhteydessä myös toinen asianosaisten välillä tapahtunut väkivaltarikos, Syyttäjälaitos kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat