Tähtiohjaaja tunnustaa – katuu Leonardo DiCaprion valintaa menestyselokuvan päärooliin

Leonardo DiCaprio The Beach 2000
Leonardo DiCaprio näytteli The Beach -elokuvan (2000) pääosan./ All Over Press
Julkaistu 23.12.2016 19:33

MTV VIIHDE

Danny Boyle sanoo poteneensa huonoa omatuntoa siitä, ettei valinnut Ewan McGregoria The Beachin pääosaan.

Kulttiklassikko Trainspottingin (1996) sekä 3. helmikuuta 2017 Suomessa ensi-iltansa saavan T2 Trainspotting -elokuvan ohjaaja Danny Boyle, 60, kertoo Empire-elokuvalehden haastattelussa johtaneensa Trainspotting-päätähteä, skottinäyttelijä Ewan McGregoria, 45, harhaan.

McGregorin annettiin uskoa The Beach -elokuvan (2000) pääosan olevan hänen. Rooliin valittiin kuitenkin helmikuussa 2016 parhaan miespääosan Oscar-palkinnon voittanut Leonardo DiCaprio, 42.

DiCapriota pidettiin valovoimaisempana näyttelijänä päärooliin.

Virginie Ledoyen, Guillaume Canet, Leonardo DiCaprio The Beach 2000

Virginie Ledoyen, Guillaume Canet ja Leonardo DiCaprio tähdittivät The Beach -elokuvaa.

Boyle sanoo haastattelussa, että hän ei hoitanut tilannetta kovin kunnioittavasti McGregoria kohtaan. Kaksikko ei ollut missään tekemisissä kymmeneen vuoteen.

– Pahoittelin sitä, miten kohtelimme häntä silloin. Tapasimme ja puhuimme asiasta. Siitä lähtien suhteemme on rakentunut entiselleen, Boyle sanoo.

– Emme tavanneet toisiamme vuosikausiin. Hän häipyi ja minä häivyin, McGregor puolestaan toteaa.

Kaksikko teki yhteistyötä ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 Shallow Grave -elokuvassa.

– Kun sain tietää, että päärooli ei olekaan minun, se oli melkoinen järkytys. Kyse ei ollut pelkästään siitä, etten saanutkaan roolia, vaan siitä, miten asia tuli tietooni, McGregor muistelee.

– Minua pidettiin niin vahvasti sinä "Danny Boylen näyttelijänä". Nyt minua harmittaa eniten se, että niinä vuosina, joina emme olleet tekemisissä, olisimme voineet tehdä monia elokuvia.

T2 Trainspotting -elokuvassa palaa yhteen lähes koko 18 vuoden takaisen Trainspotting -menestyselokuvan tekijätiimi. Mukana ovat ohjaaja Boylen ja McGregorin lisäksi myös näyttelijät Robert Carlyle, Johnny Lee Miller ja Ewen Bremner.

Katso elokuvan traileri alla.


Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat