Espanjalaisen maantiepyöräilijä Enric Masin pohkeet puhuttavat.
La Vuelta julkaisi sunnuntaina videon, jossa Espanjan ympäriajossa kilpailevan Masin pohkeet ovat lähikuvissa ennen kilpailun 15. etappia.
Masin jaloissa piisaa kilpapyöräilijälle tyypillisesti lihasta, mutta monien huomion ovat naulinneet etenkin miehen vasemman pohkeen harvinaisen paksut verisuonet.
Eurosport luonnehti, että on yleistä nähdä kuvia pyöräilijän pohkeista suuren ympäriajon aikana, mutta Masin tapauksessa näky on suonten paksuuden myötä paljon tavallisia pyöräilijäkuvia silmiinpistävämpi. Masin suurista suonista kirjoittaa myös muun muassa 20 minutos -lehti, ja videon ovat julkaisseet monet tiedotusvälineet Marcaa myöten.
Espanjalaispolkijan pohjesuonet ovat trendanneet aiemminkin. Mas jakoi itse kuvan pohkeistaan vuonna 2019, ja tuolloin miehen suonia luonnehti vaikuttaviksi maailman vanhin pyöräilyjulkaisu Cycling Weekly.
Kolmossijalla
29-vuotias Mas on Espanjan ympäriajossa 15 etapin jälkeen kolmantena. Kolmiviikkoinen La Vuelta jatkuu tämän viikon sunnuntaihin saakka.
Mas on sijoittunut Espanjan ympäriajon kokonaiskilpailussa parhaimmillaan toiseksi vuosina 2021 ja 2022. Viime vuonna hän sijoittui kuudenneksi.
Espanjan ympäriajo on yksi kolmesta maantiepyöräilyn suuresta ympäriajosta Italian ympäriajon ja Ranskan ympäriajon ohella.