USA 2008. Ohjaus: Brian Robbins. Käsikirjoitus: Rob Greenberg, Bill Corbett. Tuotanto: Jon Berg, David T. Friendly, Todd Komarnicki. Kuvaus: J. Clark Mathis. Leikkaus: Ned Bastille. Musiikki: John Debney. Pääosissa: Eddie Murphy, Elizabeth Banks, Gabrielle Union, Scott Caan, Austyn Myers, Ed Helms, Pat Kilbane, Judah Friedlander, Marc Blucas. Kesto: 90 min.
Mikähän siinä on, ettei Eddie Murphylle kelpaa tuiki tavallinen leffaduuni? Sellainen normaali yksittäinen rooli, jonka mukaan näyttelijää sitten joko kiitetään tai kritisoidaan. Murphylla on pakko olla vähintään kaksi eri tehtävää saman komedian sisällä, kuten esim. Pähkähullut professorit (1996, 2000), Norbit (2007) ja uutukainen Tähtivieras Dave (2008) osoittavat.
Heti kun Murphy malttoi keskittyä yhteen osasuoritukseen kerrallaan, pläjähti plakkariin Oscar-ehdokkuus Dreamgirls-musikaalin (2006) sujuvasta sivuroolista. Kiitosta on sadellut myös ääninäyttelemisestä Shrek-animaatioilmiön juurevana aasina.
Siihen onnittelun aiheet sitten jäävätkin, sillä niin kammottavaa jälkeä on taas tarjolla. Tähtivieras Dave on Murphylta jälleen sen sortin rimanalitus, että ihan hirvittää. No, ihan Norbitin tympeisiin pohjamutiin ei sentään tällä kertaa vajota.
Tähtivieraassa koomikko on yhtä aikaa sekä avaruusalus että sen minimiehistön lilliputtikapteeni. Nolla-planeetan intergalaktinen pelastuspartio on hukannut merten tyhjennykseen tarvitsemansa galaksipallon Maahan. Kadonneen kuulan koordinaatit vievät etsijät New Yorkiin.
Valkoiseen travolta-pukuun sonnustautuneelta mustalta mieheltä näyttävä avaruussukkula kulkee kaduilla kuin robotti pikkuriikkisten avaruusolioiden sinnitellessä samaan aikaan sen sisuksissa.
Nimen Dave konekummajainen saa nuorelta yksinhuoltajaäidiltä (Elizabeth Banks), jonka pikkupoika Josh (Austyn Myers) ihastuu ikihyviksi eriskummallisen miekkosen toilailuihin.
Tähtivieras Dave on saattanut alun perin kuulostaa ihan hyvältä idealta, mutta pitkän elokuvan tarpeiksi siitä ei ole. Sketsisarjana se vielä voisi toimia, sen verran hajanaisilta humoristisiksi tarkoitetut heitot tuntuvat.
Puolitoistatuntiseksi juonikomediaksi venytettynä se jämähtää toistamaan samoja kuvioita ja maneereja. Elokuva ei saa itsestään irti muuta kuin tylsämielistä apinointia ja kauhistuttavan väljähtyneitä stereotyyppejä.
Brian Robbinsin ohjaama ja Murphyn väsyttävästi sooloilema alien-komedia yrittää kuorruttaa tyhjänpäiväisyyttään muka-koskettavalla ihmissuhdepotaskalla.
"Laji on luultua monimutkaisempi" tuumaavat avaruusolennot tutustuttuaan Frank Capran Ihmeellinen on elämä -klassikkoon ja omiin orastaviin tunteisiinsa.
Voisiko joku kertoa Eddie Murphylle, että myös komedian lajityyppi on "luultua monimutkaisempi", eikä sitä pitäisi lähteä näin kevein eväin sorkkimaan. Mitään todellista rohkeutta tästä yllättävän rotutietoisesta ja tuotemerkkejä vilisevästä ääliöleffasta ei löydy.
Kun koomikon ahterista kilisee kolikoita, niin siinä sitä ollaankin jo tämän tylsistelyn älykkäimmän annin äärellä.
Teksti: Outi Heiskanen