Taifuuni uhkaa Japania – satojatuhansia ohjeistetaan evakuoitumaan

Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan useita kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut.

Japanissa viranomaiset ovat ohjeistaneet satoja tuhansia ihmisiä evakuoitumaan eteläisellä Kyushun saarella Shanshan-taifuunin tieltä. Japanin kuluvan vuoden voimakkain taifuuni rantautui Kyushun saaren eteläosaan varhain torstaiaamuna paikallista aikaa.

Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan useita kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut. Lisäksi ainakin yhden ihmisen kerrotaan olevan kateissa.

Suurin osa vammoista johtuu voimakkaiden tuulien rikkomista ikkunoista. Loukkaantuneiden vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Viranomaiset ovat varoittaneet paikallisia asukkaita vaarallisista tulvista, maanvyörymistä sekä korkeista aalloista.

Myrsky on tuonut mukanaan myös voimakkaita sateita suureen osaan Japania jo tiistaina. Paikallinen media kertoi tiistaina kolmen saman perheen jäsenen kuolleen Aichin prefektuurissa, kun maavyörymä hautasi heidän talonsa.

Autotehtaat keskeyttävät tuotantoa

Taifuuni on keskeyttänyt töitä Japanin suurilla autotehtailla. Muun muassa Toyota on keskeyttänyt tuotannon kaikissa Japanin tehtaissaan. Raporttien mukaan myös Nissan ja Honda päättivät myös lopettaa toimintansa Kyushun saarella sijaitsevilla tehtaillaan.

Kyushun sähköoperaattorin mukaan lähes 255 000 kotitaloutta on ilman sähköä.

Japanilaiset lentoyhtiöt ovat peruneet yli 500 kotimaan lentoa torstailta ja perjantailta. Myös luotijunaliikenne on pysäytetty Kyushun saarella.

Lue myös:

    Uusimmat