MTV Uutisten selvityksen mukaan miehellä ei ole rikostaustaa ainakaan viimeisen 10 vuoden ajalta.
Taivalkosken epäiltyä murhaajaa esitetään vangittavaksi tiistaina aamupäivällä.
Murhasta epäilty on 85-vuotias mies. Miehellä on yritys, jonka toimialaksi on merkitty poronhoito. MTV Uutisten selvityksen mukaan miehellä ei ole rikostaustaa ainakaan viimeisen 10 vuoden ajalta.
Esille on noussut, että lauantaina tapahtuneen henkirikoksen motiivi olisi vanhoihin metsäkauppoihin liittyvä kiista. Toistaiseksi muuta motiivia ei ole noussut esille.
– Tämä (metsäkauppa) on noussut esille, mutta koska tutkinta on aivan alussa, niin en voi täysin varmaksi vakuuttaa. Muuta ei ole toistaiseksi tiedossa motiiviksi, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Heikkilä.
Taivalkoskella lauantaina Jokijärven kylätalolla järjestetyssä kalastuskokouksessa tapahtunutta henkirikosta tutkitaan murhana.
Kokoukseen saapui mies, joka ampui toista miestä haulikolla. Keski-ikäinen uhri kuoli paikalle heti.
Oulun poliisi otti epäillyn kiinni pian teon jälkeen.
Heikkilä ei kommentoi tässä vaiheessa, kuinka paljon kokouksessa oli silminnäkijöitä tapahtumahetkellä.
– Uhri ja muita henkilöitä oli paikalla, Heikkilä sanoo.
Heikkilä sanoo, että uhri ja epäilty "ainakin tiesivät toisensa".
Heikkilä sanoo, että tutkinta on käynnissä, ja silminnäkijöitäkin tullaan kuulemaan tutkinnan edetessä.