Venäjän tärkeimmän teknologiayhtiön Yandexin hollantilainen emoyhtiö suunnittelee uudelleenjärjestelyjä irtautuakseen Venäjästä.
Asiasta kertoo muun muassa yhdysvaltalaislehti The New York Times nimettömiin lähteisiinsä viitaten.
Venäjän Googleksi kutsuttu tietotekniikkajätti toivoo pystyvänsä suojaamaan lähdöllä uusia yrityksiään Venäjän hyökkäyssodan seurauksilta.
Se voi olla takaisku presidentti Vladimir Putinin pyrkimyksille kehittää kotimaisia korvikkeita länsimaisille korkean teknologian tuotteille ja palveluille, jotka ovat kärsineet lännen asettamista pakotteista.
Lue myös: HS: Rotenbergien ja Yandexin perustajan omistuksia tavarikoitu Suomessa
Lue myös: EU:n pakotelistalle on lisätty Yandexin toimitusjohtaja ja Butshan julmuuksista epäiltyjä sotilaita
Hakukone ja taksiliiketoiminta liipasimella
NY Timesin tietojen mukaan Yandex siirtäisi lupaavimmat uudet teknologiansa Venäjän ulkopuolisille markkinoille ja myisi esimerkiksi venäläisen hakukoneensa sekä ruoankuljetus- ja taksiliiketoimintansa.
New York Timesin asiaan perehtyneiden lähteiden mukaan Ukrainan sota on tehnyt Yandexin uusien teknologioiden kehittämisen Venäjällä kannattamattomaksi.
Lue myös: Käytätkö taksipalvelu Yangoa? Käyttäjien tiedot saattavat päätyä Venäjän tiedustelun käsiin, Viro kielsi jo it-jätin
Pakotteet vaikeuttavat esimerkiksi itseajavien autojen, koneoppimisen ja pilvipalvelujen kehittämistä, koska ne vaativat länsimaista teknologiaa ja asiantuntijoita.
Lisäksi tuhannet Yandexin noin 18 000 työntekijästä ovat jo lähteneet Venäjältä hyökkäyksen alkamisen jälkeen.
Lue myös: Venäjän Googlena tunnettu Yandex häivyttää maiden rajoja karttapalvelussaan
Hankkeelle tarvitaan Kremlin hyväksyntä
Toistaiseksi ei ole selvää, onnistuuko Yandexin suunnitelma, koska sille tarvitaan sekä osakkeenomistajien että Venäjän johdon hyväksyntä.
Yandexin varajohtajana toiminut Tigran Khudaveryan lisättiin Euroopan unionin pakotelistalle keväällä. Hän oli osallistunut Putinin koolle kutsumaan oligarkkien tapaamiseen Kremlissä 24. helmikuuta. Maaliskuussa hän uhmasi Kremlin linjaa kutsumalla Facebook-viestissään sotaa Ukrainassa "hirviömäiseksi sodaksi" .
Yandexin perustaja ja toimitusjohtaja Arkadi Voloz päätyi pakotteiden kohteeksi kesällä.