Yhdysvaltalainen tuomioistuin on kumonnut televisiotähti Bill Cosbyn, 83, vankeustuomion. Cosbya syytettiin naisen huumaamisesta ja seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2004.
– Cosbyn tuomiot ja rangaistus on kumottu, ja hänet on päästettävä vapaaksi, sanottiin Pennsylvanian korkeimman oikeuden päätöksessä.
Oikeus oli samaa mieltä Cosbyn asianajajien kanssa siitä, että Cosbylta oli evätty puolueeton oikeudenkäynti.
Cosby sai 3–10 vuoden vankeustuomion vuonna 2018. Tuomari määräsi myös, että Cosby piti luokitella vaaralliseksi seksuaalirikolliseksi.
Puolustus olisi halunnut lähes sokean Cosbyn pääsevän odottamaan valitusten tuloksia kotiarestiin, mutta tuomari hylkäsi vaatimuksen.
Cosby on ehtinyt olla vankilassa yli kaksi vuotta. Hän jätti toisen valituksen tuomiostaan viime vuoden elokuussa.
60 naista on kertonut ahdistelusta
Bill Cosby Show -komediasarjan tähti todettiin toissa vuonna syylliseksi seksuaalirikoksiin, jotka kohdistuivat Temple yliopiston entiseen työntekijään Andrea Constandiin.
Myös ainakin 60 naista muuta on kertonut Cosbyn syyllistyneen seksuaalirikoksiin heitä kohtaan.