Gary Barlow'n nimikirjoitus ei vakuuttanut.
Take That -laulaja Gary Barlow kauppaa nimikirjoituksellaan varustettua versiota elämäkerrastaan A Better Me. Moni kirjan ostanut on kuitenkin joutunut pettymään, sillä fanien mielestä Barlow’n nimikirjoitus ei vastannut odotuksia.
Fanit ovat purkaneet harmitustaan Twitterissä.
– Minun on sanottava, Gary, että olen pettynyt nimikirjoitukseesi. Pelkkä kiemura.
– Onko tuo muka nimikirjoitus?
LUE MYÖS: Take That -tähti Gary Barlown hurja muodonmuutos – painoa tippunut reippaasti
Yksi pettyneistä, Josef Killey, osti kirjan lahjaksi äidilleen.
– Kun näin kirjan, nauroin ensin, ja sitten olin aika vihainen siitä. Tiesin, että äitini olisi pettynyt, ja syystä, hän kertoo Daily Mail -sivustolla.
Killey julkaisi Twitterissä kuvan kirjasta. Barlow’n pelkistetty nimikirjoitus muistuttaa G:n sijaan S-kirjainta.
– Kuka tahansa olisi voinut tehdä tuon, hän sanoo.
Kielly kertoo olevansa pettynyt Barlow'n käytökseen.
– En halua Garylta mitään. Luulin vain, että hän olisi huomaavaisempi fanejaan kohtaan. Etenkin sellaisia, jotka ovat olleet faneja pitkään, kuten äitini.
Lähteet: Daily Mail, The Sun