Taleban ja USA väläyttelevät edelleen neuvotteluratkaisun mahdollisuutta

1:58img
Video: Taleban julkisti lennokilla kuvatun itsemurhaiskun
Julkaistu 08.09.2019 20:08

MTV UUTISET

Sekä Yhdysvallat että Taleban-liike ovat tänään jättäneet oven raolleen uusille neuvotteluille sen jälkeen kun presidentti Donald Trump oli yllättäen katkaissut neuvonpidon.

 Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoo olevansa edelleen toiveikas.

–  En ole pessimistinen. Olen nähnyt Talebanin tekevän ja sanovan asioita, joita heidän ei ollut lupa tehdä aikaisemmin. Toivon, että tässäkin tapauksessa Taleban muuttaa asennettaan. Tämä ratkaistaan lopulta neuvotteluilla, Pompeo sanoi.

Talebanin edustaja Zabihullah Mujahid sanoi hänkin uskovansa, että amerikkalaiset palaavat neuvotteluihin, "jotta miehitys saadaan loppumaan täysin".

–  Trumpin päätös vahingoittaa eniten amerikkalaisia: heidän uskottavuutensa kärsii, heidän rauhan vastainen asenteensa käy selväksi, heidän tappionsa ja taloudelliset menetyksensä kasvavat ja heidän roolinsa kansainvälisessä politiikassa murenee edelleen, hän luetteli.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump