Tällainen on Turun Saramäen vankila

Saramäen vankila Turussa.Lehtikuva
Julkaistu 29.06.2012 14:16(Päivitetty 20.08.2012 21:44)

Turun vankila muutti Kakolanmäeltä uusiin tiloihin Turun Saramäkeen ja aloitti toimintansa syyskuussa 2007. Vankila sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta.

Paikkoja vankilassa on 255 vangille. Keskivankiluku Turun vankilassa vuonna 2011 oli kuitenkin 329. Saramäen vankilaan sijoitetaan vankeusvankeja ensikertaisista elinkautisiin sekä lisäksi sakkovankeja.

Turun vankila on kattaa lähes kaiken Suomen vankiloissa toteutettavan toiminnan. Vankilan työtoiminnassa vangilla on mahdollisuus työskennellä metalli- tai puusepänteollisuudessa, taloustöissä sekä kiinteistönhuoltotöissä.

Vankilassa on mahdollista opiskella oppisopimuskoulutuksena puu- ja metallialan perustutkintoja. Lisäksi järjestetään Atk-ajokorttikursseja. Vankilassa voi suorittaa myös peruskoulun ja lukion kursseja. Ammatillisena koulutuksena vankilassa järjestetään saneerauskursseja.

Ulkoilupiha 7 Saramäen vankilassa Turussa.Lehtikuva

Vangit kuljetetaan ulkoilupihoille maanalaisia käytäviä pitkin Saramäen vankilassa Turussa.Lehtikuva

Eristysvankien ulkoilupiha Saramäen vankilassa TurussaLehtikuva

Vankien siirtyminen tapahtuu maanalaisia käytäviä pitkin Saramäen vankilassa Turussa.Lehtikuva

Selliosasto Saramäen vankilassa TurussaLehtikuva

ǯ

Kirkko Saramäen vankilassa TurussaLehtikuva

Lehtikuva

Selli Saramäen vankilassa Turussa.Lehtikuva

Lähde: Rikosseuraamuslaitos

Tuoreimmat aiheesta

Anneli Auer