Nöyryytysväkivallasta syytetyillä järjestyksenvalvojilla oli tapana nimetä teleskooppipatukkansa ensimmäisen uhrin mukaan. Näin kertoi poliisille yksi epäillyistä.
Mies kertoi, että toinen pääsyytetyistä esitteli teleskooppipatukkaansa tauolla Tikkurilan asemalla kertoen, että sillä oli nyt nimi.
– Meillä on tällainen sisäpiiriläppä. Meille tulee teleskooppipatukoiden käyttöjä voimankäyttötilanteissa niin harvoin, että silloin, kun joku sitä joutuu käyttämään ensimmäisen kerran, niin se teleskooppipatukka nimetään kohdehenkilöksi, epäilty kertoi poliisikuulusteluissa.
Keskustelun taustalla oli tapaus, jossa epäilty oli pysäyttänyt työparinsa kanssa 15-vuotiaan pojan ja luovuttanut hänet 24- ja 23-vuotiaiden pääepäiltyjen hakattavaksi.
Kaksikko kuljetti uhrinsa kameroiden ulottumattomiin ja mätki teleskooppipatukoilla jalkoihin niin voimallisesti, ettei uhri kyennyt kävelemään kahteen päivään tapahtumien jälkeen.
Toinen päätekijöistä esitteli tämän jälkeen teleskooppipatukkaansa työkavereilleen ja lupasi näyttää näille bodycam-videon tapahtumista.
Poliisikuulusteluissa patukan nimeämiskäytännöstä kertonut mies ei muistanut, minkä nimen 24-vuotias päätekijäksi epäilty työtoveri oli kertonut patukalleen.
– Tais se sanoa sen nimen, mutta en muista, minkä se sanoi, epäilty muisteli.
Lue myös: Järjestyksenvalvoja sumutti kaasua yhden uhrin kasvoihin ja antoi potkuja toisen keskivartaloon – sama mies syytettynä yli puolessa laajan rikosvyyhdin jutuista
Omalla patukalla ei vielä nimeä
Epäilty kertoi, ettei ollut itse kertaakaan käyttänyt patukkaa, joten sillä ei ollut vielä nimeä.
Poliisi kysyi, keiden muiden järjestyksenvalvojien patukat olivat saaneen nimen työyhteisössä.
– Ei mitään hajua. Toi on tosissaan enemmän niin kuin, ei niin kuin palkinto, mutta semmoinen asia, että niitä tulee niin harvoin, epäilty mies kuvaili poliisille.
Lue myös: Järjestyksenvalvoja peitti hissin valvontakameran, kun muut pahoinpitelivät uhrin, syyttäjä sanoo
"Hyi v***u"
Työkavereiden kesken käydyn teleskooppipatukan nimeä koskevan keskustelun jälkeen 24-vuotias ei keskeytyksen takia näyttänyt lupaamaansa videota.
Patukan nimeämisestä kertonut mies joutui katsomaan sen poliisin kuulusteluhuoneessa.
– Hyi V***u. Mua alkoi ällöttää. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta miksi v***u noin pitää tehdä, hän sanoi poliisille.
Kuulusteluhuoneess mies kertoi katuvansa sitä, että oli avustanut työkavereitaan uhrin etsimisessä ja luovuttanut hänet pahoinpitelijöille.
– V****taa, miksi mä edes lähdin niin sanotusti ettimään tota henkilöä. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin niin en menisi uudelleen, kun tiedän mitä sille tapahtui.
Lue myös: Syyttäjä: Huputettu mies huusi kivusta, kun kaksi järjestyksenvalvojaa istui hänen päällään ja antoi sähkölamauttimella iskuja
Poliisi kyseli pamppujen nimiä
Poliisi kysyi epäillyltä, tietääkö hän muiden järjestyksenvalvojien teleskooppipatukoiden nimiä.
– En tiedä. Se on sen takia mun tietääkseen tullut, että sitä käytetään niin harvoin ja sillä pitää osata lyödä, että sillä saa halutun vaikutuksen, epäilty vastasi.
Poliisi kysyi vielä, oliko epäilty joskus kuullut, että joku hänen työtovereistaan olisi halunnut saada nimen teleskooppipatukalleen.
– Ei tule ainakaan mieleen.