Tällainen tulos kahden viikon järeällä lakolla saavutettiin – ahtaajille samansuuruinen palkankorotus kuin muillekin aloille
AKT:n ahtaajat saavat Suomen viennin kahdeksi viikoksi lamauttaneen lakon päätteeksi yhtä suuret palkankorotukset kuin muiden alojen työntekijät. Neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta käytiin kaikkiaan kolmisen kuukautta.
Ahtausalan työriitaan saatiin sopu tänä iltana, kun ammattiliitto AKT ja työnantajapuolta edustava Satamaoperaattorit kertoivat hyväksyneensä aiemmin iltapäivällä aikaansaamansa neuvottelutuloksen.
Sovun myötä ahtausalan kaksi viikkoa kestänyt lakko ja muut työtaistelutoimet loppuvat heti.AKT:n tiedotteen mukaan töihin palataan niin pian kuin mahdollista, kuitenkin lauantaina alkavaan normaaliin työvuoroon.
Palkat nousevat 6,3 %
Neuvottelujen tuloksena hyväksytty työehtosopimuskausi päättyy 28. helmikuuta 2025 eli sen pituus on 25 kuukautta.
Palkkoja korottava vaikutus sopimuskaudelle on yhteensä 6,3 prosenttia.
Lisäksi 10. maaliskuuta maksetaan 1 100 euron myöhentämiskorvaus. Osa-aikaisille työntekijöille erä maksetaan suhteessa työaikaan.
Osapuolet sopivat myös 10 tunnin työaikamuodon paikallisesta sopimisesta, vuorotyöhön liittyvästä ilmoitusajasta sekä yölaiva-ahtausta koskevasta työryhmästä.
Molemmat osapuolet tyytyväisiä
Molemmat osapuolet korostivat olevansa tyytyväisiä sovun löytymiseen sekä työtaistelun päättymiseen.
– Olemme myös tyytyväisiä siihen, että sopimus syntyi viime vaiheessa ilman sovittelijan sovintoehdotusta osapuolten välisissä neuvotteluissa, Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru sanoi tiedotteessa.
– Kierros on ollut vaikea, koska neuvotteluihin on sisältynyt poikkeuksellisen paljon ulkoisia tekijöitä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko puolestaan sanoi.
Ahtaajien lakko alkoi 15. helmikuuta ja kesti kaksi viikkoa. Lakko hiljensi satamat ja siten pysäytti suuren osan Suomen tavaraviennistä ja -tuonnista.
Yleinen linja ei ylittynyt
AKT ei ollut aiemmin sitoutunut tähän niin sanottuun yleiseen linjaan, mutta neuvottelujen edetessä mieli muuttui.
– Yleistä linjaa ei ylitetty. Tässä on (sopimusta) venytetty hieman loppupäästä 25 kuukauteen. Se antoi mahdollisuuden lisätä 0,25 prosenttiyksikköä, niin pysyttiin yleisessä linjassa. Lisäksi tässä oli myöhentämiskorvaus. Koska korotukset olivat takapainotteisia, siitä voitiin korvata kertaerälle, Juha Mutru totesi MTV:n Kymmenen uutisten suorassa haastattelussa.
Mutru kertoo lakkojen päättymisen olevan todella suuri helpotus.
– Tästä on jo kuukauden ajan kärsitty; ylityökielto alkoi kuukausi sitten ja pari viikkoa sitten lakko. Eli hyvin ruuhkautuneita ovat satamat. Hyvä että saadaan ulkomaankauppa liikkeelle.
Mutrun mukaan tappiot pahenivat päivä päivältä. –Alussa viivästymisiä ja nyt myös asiakasmenetyksiä, mainetappioita, toimitusketjuja karkasi pois Suomesta. Nyt lähdetään rakentamaan sitä uudelleen.
Mutrun mielestä se on sovussa tärkeää, että lopputulokseen päästiin ”omin voimin”
– Sillä on arvokas merkitys tulevaisuuden yhteistyön takia. Kuitenkin tässä on tarkoitus kehittää ahtausalan asioita myös sopimuskaudella.
Mutru kertoo, että sovun taustalla oli iso työ. Miten yhteinen sävel sitten lopulta löytyi?
– Luonnollisesti sitten kun paineet alkavat nousta molemmin puolin, se saa ratkaisumielialaa esille.
Ennen sopua AKT hylkäsi kaksi sovintoehdotusta
Osapuolten välinen neuvottelutulos työehtosopimuksesta syntyi keskiviikkoiltana valtakunnansovittelijan toimistossa ilman sovintoehdotusta. Neuvottelutulos eroaa sovintoehdotuksesta siten, että se on syntynyt työriidan osapuolten välisen neuvottelun tuloksena.
AKT:n ja Satamaoperaattorien hallinnot kertoivat hyväksyneensä neuvottelutuloksen hieman ennen iltakahdeksaa.
Aiempi ahtausalan työehtosopimus päättyi 31. tammikuuta. Neuvotteluja työehtosopimuksen uusimisesta käytiin joulukuusta lähtien.
AKT hylkäsi helmikuussa kaksi sovittelija Leo Suomaan tekemää sovintoehdotusta. Työnantajapuoli olisi hyväksynyt sovintoehdotukset.
Ensimmäistä, 14. helmikuuta annettua sovintoehdotusta AKT piti puheenjohtaja Kokon mukaan sekä tekstien että palkankorotusten osalta riittämättöminä. Toisen, 19. helmikuuta annetun ehdotuksen AKT hylkäsi, koska palkankorotusehdotus oli Kokon mukaan minimaalinen.
Uusimmat
-
09:15
Lähteet: Rebel Wilson avioitui rakkaansa kanssa Italiassa
-
09:10
Aatos Koivun maalista innostuttiin Montrealissa
-
08:42
Maalivahdilta uskomaton sähellys – Barcelonalle silti ensimmäinen tappio La Ligassa
-
08:37
Media: Israel voi käynnistää rajatun maahyökkäyksen Libanonin raja-alueille – MTV seuraa
-
08:35
Suomessa työpaikoilla haetaan tasapainoa lähi- ja etätyön välille – jättifirma Amazon pakotti jo väkensä lähitöihin
-
08:33
Punaisissa valoissa ei kannata hötkyillä! Tampereella sattuneessa kolarissa kumpikin osapuoli oli syyllinen
-
08:16
Siikajoella paloi navetta – mittavat tuhot
-
08:10
Mitä ihmettä? Tähtihyökkääjä torjui itse jo varmalta näyttäneen maalinsa
-
08:03
Jenni avautuu Jyrkille erikoisesta tavastaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa – esittelee "Tšernobyl-kaappinsa"
-
07:47
Kalle Rovanperä avautui väleistään muihin rallitähtiin – joukossa erityistapaus
-
07:46
Oulussa tulipalo paritalossa – asukkaat heräsivät palovaroittimen ääneen
-
07:45
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
07:36
Pahamaineisen Varissuon ex-aluepoliisi tietää maahanmuuttajalähiöiden suurimman ongelman – väärillä toimilla vakavat seuraukset
-
07:32
Montrealista synkkä uutinen: Patrik Laine talutettiin kärsivänä kaukalosta
-
07:29
Tiesitkö? Härski piilo-ominaisuus iPhonessa mahdollistaa salakuuntelun
-
07:11
Analyysi: Yhteiskunnassamme on synkkä ongelma, joka on pakko ratkaista – muuten hintalappua ei uskalla edes ajatella
-
07:07
Itävallassa äänestetään parlamenttivaaleissa, jotka voivat viedä maahanmuuttovastaisen laitaoikeiston voittoon
-
07:01
Arja Koriseva paljastaa, mikä on ollut hänelle toistaiseksi yksi haastavimmista asioista TTK-treeneissä
-
06:55
Jori Lehterä loukkaantui SM-liigassa – asiantuntija ilmaisi huolensa: "Aika kärsivän näköisenä"
-
06:35
Krista menetti tyttärensä täysin yllättäen vuonna 2016: "Se on opettelua elämään surun kanssa"
-
Lataa lisää