Neea Riverin UMK-kappale on saanut pääosin positiivisen vastaanoton sosiaalisessa mediassa.
Ylen Uuden Musiikin Kilpailun finalistit julkistettiin 8. tammikuuta. Suomen euroviisuedustajan paikasta kamppailee tänä vuonna seitsemän artistia: Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi, One Morning Left, Goldielocks sekä Erika Vikman.
Artistien kilpailukappaleet ja niiden musiikkivideot julkistetaan arkipäivisin yksi kerrallaan 9.–17. tammikuuta. Ensimmäinen kappale, Neea Riverin Nightmares, näki päivänvalon keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Riverin UMK-kappale on saanut pääosin erittäin positiivisen vastaanoton Youtubessa.
– Aliarvion tämän, koska en ollut koskaan kuullutkaan Neea Riveristä, mutta tämähän on aivan selvä bängeri! yksi kirjoittaa musiikkivideon kommenttikentässä.
– Erittäin hyvä aloitus, tosi euroviisumainen biisi, mutta se taas on myös huono puoli, koska tämä ei tulisi erottumaan joukosta. Mutta todellakin minun makuuni sopiva ja helposti nousee Suomessa hitiksi. Ehdottomasti pistän omalle soittolistalleni, toinen arvioi.
– Hieno alku Suomelle! Erittäin hyvä tuotanto, modernia musiikkia, kaunis ääni, karismaattinen mimmi, kauniit sanat. Hyvää työtä Suomi! kolmas kehuu.
– Mahtava aloitus, tämä UMK vaikuttaa olevan korkealla tasolla, innolla odotan tulevia biisejä, neljäs kommentoi.
Myös UMK:n Instagramissa palaute on positiivista.
– Mieletön, yksi kommentoi.
– Kaunis ääni ja upea biisi, toinen komppaa.
– Sähköinen ja tarttuva, kolmas kirjoittaa.
Lue myös: "En ollut kuullut tästä" – tätä UMK-finalistia viihdetoimittaja veikkaa kilpailun "mustaksi hevoseksi"
Anonyymissä viestintäsovelluksessa Jodelissa kommentoijien mielipiteet jakautuvat.
– Nightmares antaa ihanat 2016 EDM-vibat. Muuten biisistä puuttuu "se jokin". Tanssittaa varmasti hyvin Nokia Arenalla, mikä on aina plussaa, yksi arvioi.
– Kädenlämpöinen. Ihan laadukas, mutta unohtuu kovin helposti, toinen kirjoittaa.
– Ohoh, kisa jyrähti käyntiin oikein kunnolla. Ihan tuli kylmät väreet. Ääni lähtee ainakin Neealle, koska jumputus kuuluu viisuihin, ja tämä on hyvä jumputus, kolmas ylistää.
Ylen tiedotteessa kerrotaan, että Nightmares-kappale muistuttaa kuulijaa siitä, ettei mikään vaikea olotila tai vaihe elämässä ole lopullista ja että kaikesta on tie ulos.
– Vein todella traumaattisen elämänkokemuksen biisiin, ja tein siitä itselleni ja toivottavasti myös muille voimavaran, River kertoo tiedotteessa.
UMK-finaali kamppaillaan Tampereen Nokia Arenalla 8. helmikuuta.