Helsingin keskustassa on juhannuksena yleensä hiljaista, kun kaupunkilaiset suuntaavat mökeille ja festivaaleille, mutta tänä vuonna väkeä on paikalla melkein kuin vappuna.
Syy ihmispaljouteen on Helsingissä parhaillaan järjestettävä Jehovan todistajien suurtapahtuma.
Tapahtuma alkoi viikko sitten lauantaina ja jatkuu ensi keskiviikkoon saakka.
Messukeskuksessa nyt juhannusviikonloppuna pidettävään kolmipäiväiseen seminaaritapahtumaan odotetaan päivittäin noin 20 000 ihmistä. Kyseessä on täten suurin Suomessa koskaan sisätiloissa pidetty seminaaritapahtuma.
Lue myös: Juhannuskokon polttaminen on kielletty neljässä maakunnassa
Harvinainen ihmispaljous
Helsinki Oppaat ry:n puheenjohtaja Teppo Viiperi kertoo, että pelkästään vapaaehtoisia suomalaisia on tapahtumassa 8 000. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan Viiperin mukaan kävijöitä yli 80 000.
– Kyllä se Helsingin katukuvassa näkyy, Viiperi toteaa MTV Uutiset Liven haastattelussa
Kyseessä on varsin harvinainen tilanne.
– Suurten messujen aikaan Helsingissä on useampi kymmenen tuhatta henkeä, mutta kyllä se aika ison tilaisuuden vaatii, että näin paljon tulee yhdellä kertaa.
Helsingin hotelleissa ei Viiperin arvion mukaan ole tänä juhannuksena juurikaan tilaa ex tempore -matkailijoille.
– Hotellit ovat tosi tyytyväisiä siihen, koska tilanne on hyvä. Viime talvi oli aika ikävä hotelleille ja matkailun kannalta kaiken kaikkiaan, mutta kesää kohden on tilanne parantunut koko ajan.
Lue myös: MTV tien päällä: Tällaisissa tunnelmissa suomalaiset matkaavat juhannuksen viettoon – haastattelussa myös festarilavoilta tuttu tähti!
Helsingin tyhjeneminen juhannuksena jo myytti
Viiperin mukaan ajatus siitä, että Helsinki tyhjenee juhannuksena tyystin, alkaa olla jo historiaa.
– Viime vuosina täälläkin ovat lisääntyneet aktiviteetit.
Ulkomailta Helsinkiin tullaan kesällä Viron ja Ruotsin lisäksi etenkin Yhdysvalloista, Britanniasta, Saksasta, Ranskasta ja Espanjasta. Väkeä tulee Viiperin mukaan paljon myös Arabiemiraateista.
– Ruotsalaisia on juhannuksena vähemmän kuin normaalisti. Myöskään suomalaiset eivät tule juhannuksena Helsinkiin, vaan he menevät mökkeilemään. Helsinkiläisetkin lähtevät täältä pois, Viiperi kertoo.
Lue myös: Muistatko tämän? Pentin juhannussuunnitelma nousee joka vuosi uudelleen hitiksi
Mikä on Helsingin vaarallisin asia?
Viiperi pahoittelee matkailijoiden puolesta sitä, että juhannuksena moni paikka on Helsingissä kiinni.
– Suomi on oikeastaan kiinni heinäkuussa, ja silloin meille tulee tänne eniten matkailijoita. Nyt voisi ravintoloille heittää pienen viestin: ei olisi pahitteeksi, jos olisitte heinäkuussa jollain tavalla edes auki. Meillä on jopa pula löytää matkailijoille ravintoloita, minne mennä syömään.
Muutoin oppaat ohjaavat turisteja esimerkiksi vesille, kuten Suomenlinnaan ja saaristoristeilyille – sekä saunomaan.
Yhdestä asiasta oppaat Viiperin mukaan matkailijoita jopa varoittavat.
– Minä kerron yleensä Helsinkiin tuleville vieraille, että kaikkein vaarallisin asia, jonka he Helsingissä kohtaavat, on lokki. Lokit vievät ruuat. Ne tulevat selän takaa ja se on alle sekunnin murto-osa, kun jäätelö on paremmissa suissa.