Tällaisessa säässä valkenee huominen laskiaissunnuntai – aurinkolasit esiin!

3:17img
Katso myös Pekka Poudan kuukausiennuste – näin sää tulee muuttumaan
Julkaistu 26.02.2022 17:44

MTV UUTISET – STT

Laskiaissunnuntaita päästään viettämään Suomessa suurelta osin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, Ilmatieteen laitos kertoo.

Etelän ja lounaan välinen tuuli voimistuu päivällä, mutta sää on liki koko maassa aurinkoinen.

Lapin yli kulkee sunnuntain vastaisena yönä kapea lumisadealue, mutta päivällä myös pohjoisessa on selkeää. Lännessä pilvisyys voi päivän mittaan hieman lisääntyä.

Lämpötila on päivällä suurimmassa osassa maata nollasta neljään astetta. Lämpimintä on Länsi-Suomessa, ja Torniolaaksossakin elohopea kipuaa plus kolmeen asteeseen. Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lämpötila voi jäädä hieman pakkasen puolelle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ensi viikko on ainakin alkuun poutainen ja aurinkoinen. Viikon puolivälissä voidaan nähdä joitain lumisateita, mutta loppuviikko on jälleen aurinkoinen. Alkuviikko on myös melko lämmin, mutta viikon loppupuolella sää hieman kylmenee.

Tuoreimmat aiheesta

Sää