Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta ainakin kolme eri mielenosoitusta ja lisäksi joukko muita tapahtumia, kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan.
– 6. joulukuuta on Helsingin poliisissa vuoden suurin operaatiopäivä. Poliisi tekee itsenäisyyspäivän turvaamisessa yhteistyötä useiden eri poliisiyksiköiden ja yhteistyöviranomaisten kanssa, sanoo Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Patrik Karlsson tiedotteessa.
Tapahtumien ja mielenosoitusten varoitetaan vaikuttavan liikennejärjestelyihin, julkista ja kevyttä liikennettä myöten.
2:26
Lue myös: Tällainen on 612-soihtukulkue: "Osallistujia perussuomalaisista uusnatseihin"
Poliisin tiedossa olevat itsenäisyyspäivän tapahtumat Helsingissä
- Puolustusvoimien seppeleenlaskutilaisuus Hietaniemen hautausmaalla kello 10.30-11.30.
- Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa kello 12-13.
- Itsenäisyyspäivän perinteinen ylioppilaiden soihtukulkue noin kello 17. Kulkue lähtee liikkeelle Hietaniemen hautausmaan kappelilta ja kulkee reittiä Hietaniemenkatu – Arkadiankatu – Pohjoisesplanadi – Presidentinlinna – Mariankatu – Aleksanterinkatu – Senaatintori.
- Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto kello 19 alkaen.
Lisäksi poliisille on ilmoitettu seuraavat mielenosoitukset. Poliisi kertoo tietojen tarkentuvan ja muutosten olevan mahdollisia. Ilmoitettujen tiedot ja kulkueiden reitit ovat tässä vaiheessa kuitenkin seuraavat:
- Suomi herää -mielenosoituskulkue kello 16. Kulkueen reitti on Rautatientori-Mikonkatu-Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Eduskuntatalo. (Ilmoitus mielenosoituksesta jätetty poliisille 3.9.2024)
- Helsinki ilman natseja -mielenosoitus kello 17. Järjestäjä on ilmoittanut mielenosoituksen kokoontuvan Töölöntorilla, mutta poliisi on osoittanut mielenosoituksen siirrettäväksi Taivallahden aukiolle. (Ilmoitus jätetty 12.1.2024)
- 612 -soihtukulkue kokoontuu Töölöntorilla klo 17 alkaen. (Ilmoitus jätetty 1.12.2023) Mielenosoituskulkueen reitti sovitaan tarkemmin järjestäjän kanssa tapahtuman alussa. Poliisin pyrkimys on, että kulkue etenee suorinta reittiä Hietaniemen hautausmaalle.
Lue myös: Poliisin voimakeinoissa ei moitittavaa itsenäisyyspäivänä – oikeusasiamies: Poliisihevosen toiminta ei hyväksyttävää
Poliisi siirsi natsivastaisen mielenosoituksen
Poliisin tiedotteesta käy ilmi, että se on siirtänyt jo viime Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen Töölöntorilta Taivallahden aukiolle. Perusteena on se, että 612-soihtukulkua aloittaa mainitulta paikalta samaan aikaan.
– Poliisi sallii 612-kulkueen kokoontumisen Töölöntorilla, koska järjestäjä on ilmoittanut tapahtumastaan ensimmäisenä, ja koska se on järjestänyt tapahtuman Töölöntorilla useiden vuosien ajan, poliisi perustelee tiedotteessa.
Poliisi kertoo myös, ettei Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjätaho ollut halukas neuvottelemaan poliisin kanssa kokoontumispaikasta. Poliisi teki päätöksen kieltää mielenosoituksen järjestämisen samaan aikaan 612-mielenosoituksen kanssa samalla paikalla ja osoitti mielenosoitukselle toisen paikan.
Poliisi kertoo myös arvioineensa, voisiko mielenosoituksen järjestää samassa paikassa yhtä aikaa. Poliisi ei pitänyt tätä mahdollisena.
– Ottaen huomioon mielenosoituksiin osallistuvien henkilöiden ainakin osittain vastakkaiset näkemykset, odotettavissa oleva osallistuvien henkilöiden huomattavan runsas lukumäärä, tapahtumapaikkana olevan Töölöntorin alueen koko sekä erityisesti aiempien vuosien kokemukset siitä, että Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen tarkoituksena on ollut toisen mielenosoituksen estäminen tai vähintäänkin vakava häiritseminen, mielenosoitusten samanaikainen järjestäminen Töölöntorilla johtaisi mitä todennäköisemmin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumiseen ja sen myötä paikalla olevien ihmisten fyysisen turvallisuuden vaarantumiseen tai mahdollisesti jopa väkivaltaisiin yhteenottoihin eri mielenosoittajien välillä, tiedotteessa kerrotaan hyvin pitkällä virkkeellä.
1:02
Lue myös: Riikka Purra yrittää normalisoida 612-kulkueen arvot – tutkija ei niele PS-pomon väitteitä
Merkittävää haittaa liikenteelle
Poliisi kertoo ohjaavansa liikennettä kaikkialla kantakaupungissa itsenäisyyspäivänä.
Poliisi suosittelee tiedotteessaan, että yksityisautoilua vältettäisiin 6. joulukuuta kello 15–21 välisenä aikana Helsingin keskustassa esimerkiksi Senaatintorin, Kruununhaan, Katajanokan ja Töölön ympäristössä. Liikennettä rajoitetaan ja ajoittain jopa suljetaan kokonaan Pohjoisesplanadin ja Mariankadun alueella.
Esimerkiksi ylioppilaiden soihtukulkue vaikuttaa liikenteeseen Presidentinlinnan ympäristössä ja johtaa Pohjoisesplanadin autoliikenteen sulkemiseen.