Tällaisia oireita borrelia-bakteeri aiheuttaa

Punkin puremasta voi koitua monenlaisia oireita, kuten esimerkiksi päänsärkyä. Kuvan henkilö ei liity haastatteluun.
Punkin puremasta voi koitua monenlaisia oireita, kuten esimerkiksi päänsärkyä. Kuvan henkilö ei liity haastatteluun.Colourbox.com
Julkaistu 03.06.2012 19:00(Päivitetty 01.11.2012 10:37)

Borrelia-bakteerin aiheuttamat oireet ovat moninaisia ja voivat esiintyä ympäri kehoa. Usein kyseistä bakteeria ei osata edes epäillä, sillä se ei välttämättä aiheuta iho-oireita. Oireet alkavat vasta viikkojen päästä, eikä niitä osata yhdistää punkin puremaan.

Terveystieteen tohtori ja tutkija Soile Juvonen kertoo, että borrelioosin ensimmäinen oire on joillakin punkin piston ympärille kehittyvä, vähitellen laajeneva tasainen tai rengasmainen ihon punoitus.

Ihomuutokset voivat olla minkä muotoisia tahansa, ja niitä voi tulla myöhemmin useita ja muuallekin kuin pistokohdan lähettyville.

– On kuitenkin muistettava, että vaikka tartunnan olisi saanutkin, ei ihomuutosta välttämättä tule lainkaan. Bakteeri on siinä tapauksessa mennyt suoraan verenkiertoon ja syvemmälle kudoksiin. Jos punkkilöydöksen jälkeen, muutaman viikon sisällä, ilmaantuu kuumetta, lihaskipua tai muita flunssankaltaisia oireita, kannattaa hakeutua nopeasti lääkäriin, Juvonen huomauttaa.

Nuori urospuutiainen.

Taudin myöhäisoireet ilmaantuvat vähitellen, jopa vuosien kuluttua tartunnasta. Yleisimmin ne ilmenevät hermoston, nivelten, ihon tai sydämen alueella. Oireet voivat olla hyvin moninaiset, ja niiden kesto ja voimakkuus voivat vaihdella. Tyypillisiä ovat esimerkiksi voimakkaat kivut jaloissa tai selässä, tuntohäiriöt, rakon häiriöt, halvaukset sekä päänsärky.

– Borrelia-bakteeri hakeutuu usein keskushermostoon, aivoihin ja selkäytimeen ja voi aiheuttaa niissä tulehdustiloja, kuten aivokalvontulehduksia ja hermojuuritulehduksia. Lisäksi saattaa esiintyä neuropsykiatrisia oireita, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus tai pakko-oireet, Juvonen kertoo.

Bakteeri voi levitä välittömästi

Maailmalla ennustetaan, että on tulossa paha punkkikesä. Punkkien määrä riippuu muun muassa ilmasto-olosuhteista ja tarjolla olevista isäntäeläimistä.

– Punkit viihtyvät parhaiten kosteassa, 5–25 asteen lämmössä. Kuivassa ne kuolevat nopeasti, Juvonen sanoo.

Punkki saa borrelia-bakteerin esimerkiksi jyrsijöistä, linnuista, oravista tai peuroista. Kun bakteeri on päässyt naaraspunkkiin, bakteeri voi siirtyä myös sen muniin. Muun muassa sen vuoksi punkin kaikki kolme kehitysvaihetta voivat tartuttaa borrelia-bakteereita.

– Yleensä puhutaan, että punkin on täytynyt olla kiinnittyneenä ihossa useita tunteja, jotta bakteeri leviää ihmiseen. Bakteeri voi kuitenkin siirtyä nopeamminkin. Borrelia-bakteerin löytäjän mukaan viidestä kymmeneen prosentilla punkeista bakteeria on jo sylkirauhasissa. Tällöin tartunta voi tapahtua välittömästi pureman jälkeen, Juvonen kertoo.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Tuoreimmat aiheesta

Studio55