Suomessa on menneinä vuosikymmeninä suhtauduttu homouteen syrjivästi paitsi lainsäädännössä myös ihmisten asenteissa. Millaista elämä oli homoseksuaalina Suomessa, jossa kielletystä rakkaudesta saatettiin rankaista jopa vankeudella?
Helsingin yliopiston tutkija Kati Mustola kertoo, kuinka elämää ennen homouden poistamista rikoslaista leimasi kiinnijäämisen, häpeän ja epäilyjen pelko. Varsinaista syrjintää arkielämässä ei edes juuri näkynyt, sillä homoseksuaalisuus pyrittiin vain pitämään piilossa.
– Asiasta ei puhuttu. Kun asiasta ei puhuta, sitä ei ole, Mustola kiteyttää.
Maalla ja pienillä paikkakunnilla homouden kanssa on aina ollut vaikeaa: kaikki tietävät toisistaan kaiken. Toisaalta, pienet piirit tuovat myös tiettyä turvaa.
– Maalla suhtautuminen oli hirveän käytännönläheistä. Sosiaalinen kontrolli oli tiukkaa, mutta viranomaisia ei vaivattu.
Mustola kertoo esimerkin emännästä, jolle oli tultu kertomaan hänen piikojensa olevan suhteessa keskenään. Emäntä oli vain todennut, että he ovat hyviä työihmisiä, ja niin asia oli jäänyt sikseen.
Homous saattoi toimia lyömäaseena vasta sitten, jos tuli vaikkapa riitoja kauppa-asioissa.
– Useimmat sanovat, että se oli ankeaa ja synkkää aikaa, kun piti pelätä, että joku näkee. Mutta aina on ollut myös suvaitsevainen Suomi, Mustola muistuttaa.
Hän kertoo osoituksena tästä tarinan homoutensa takia potkut saaneesta ruotsin opettajasta, jonka kaupungin rouvat pitivät leivässä kiinni palkkaamalla hänet antamaan yksityistunteja. Moni äiti lähetti tyttärensä turvallisin mielin oppiin homomiehen luo.
Yleisiä salaisuuksia
Syrjäseudulla kumppanin löytäminen saattoi olla homoseksuaalille tavallistakin hankalampaa. Samalla tavalla väen kokoontumisissa he kuitenkin solmivat tuttavuuksia kuten muutkin.
Kaupungeissa miehillä oli vaihtoehtoja enemmän, sillä isoissa kaupungeissa homomiehille on aina tarjoutunut mahdollisuuksia anonyymeihin kohtaamisiin miesten kesken.
Entisaikaan kaupungeissa oli tuttu näky, että kasarmien nurkilla köyhät sotilaat myivät itseään.
– Miehillä on aina ollut anonyymin puistoseksin kulttuuri. Se on Helsingissä kukoistanut vielä 1960-luvullakin Esplanadin puistossa, Mustola kertoo.
– Naisilla oli naisten verkostoja, ystäväpiirejä. Mutta jos et saanut kutsua etkä päässyt rinkiin, olit yksin.
Lesbous on siten pysynyt näkymättömimmissä, vaikka se onkin ollut avoimemmin esillä.
– Naisten yhdessä asumista ei ihmetelty, ja sitä on pidetty ymmärrettävänä ihan jo pienten palkkojenkin takia. Miesten yhdessä asuminen sen sijaan sai epäilykset heti heräämään, Mustola kertoo.
Nuoret miehet asuivat usein ahtaasti alivuokralaisina, joten paikkoja seksin harrastamiseen oli vähän.
– Vanhat herrasmiehet, joilla oli isot asunnot, pystyivät tarjoamaan ikään kuin turvapaikkoja. Niissä järjestettiin yksityisiä juhlia, Mustola kuvailee.
Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
Homopesä löydetty Helsingissä!
Tästä juontaa juurensa myös Ilta-Sanomien lööppi vuodelta 1967, joka julisti homopesän löytyneen Helsingistä.
Seksuaalinen vapautuminen ja keskustelu asiasta olivat tuohon aikaan jo käynnissä. Kohujutun jälkeen suomalainen sivistyneistö keräsi nopeasti lööppiä paheksuvan 100 hengen nimilistan, joka julkaistiin Hufvudstadsbladetissa.
Homoudesta oli julkisuudessa pyritty lietsomaan skandaalia jo aiemminkin.
– Silloin keskusteltiin Ruotsin taudista. Syy lienee Suomen pikkuveljen asemassa Ruotsiin nähden. Homosyytteillä on aina pyritty leimaamaan, Mustola kertoo.
"Syrjäkylillä kasvaa yhä pikkuhakkaraisia"
Asenteet säilyivät ihmisten mielessä vahvoina senkin jälkeen, kun homous poistettiin rikoslaista. Mustola toteaa kivuliaan tien kohti suvaitsevaisuutta jatkuvan yhä edelleen.
– Homot yhä tulevat ja turmelevat nuorison. Sitä on pidetty tautina, joka tarttuu, etenkin nuoriin, Mustola puuskahtaa.
Hän muistuttaa, kuinka keskusteluissa seksuaalivähemmistöjen oikeudesta puhutaan kuitenkin kahden aikuisen välisistä suhteista.
– Eivät homotkaan ole heteroiden makuuhuoneisiin tunkemassa.
Mustola ei usko, että synkkiin suvaitsemattomuuden vuosikymmeniin oltaisiin enää palaamassa, vaikka taantumuksellisia suvanto-vaiheita edistyksessä voi tullakin.
– Rasismi ja homofobia kulkevat käsi kädessä, ne perustuvat erilaisuuden pelkoon. Onko oma turvallisuus sitä, että on kamalaa, jos vaikka naapuriin tai presidentinpalatsiin muuttaa homo tai ihonväriltään erilainen?
Seksuaalivähemmistöjen oikeudet eivät ole enää vain järjestöjen ajamia, vaan myös poliitikot ovat ottaneet ne omikseen. Viimeaikaiset syrjivät kannanotot esimerkiksi kansanedustajilta Mustola kuittaa sillä, että asennekasvatusprosessi on maassamme yhä kesken.
– He ovat syrjäseutujen edustajia, jotka ovat aina pitäneet puhetta. Syrjäkylillä kasvaa vielä pikkuhakkaraisia.
Mustola tietää, että vastavoimakin huutelijoille on olemassa – on aina ollut.
– Aina on ollut eduskunnassa ja politiikassa ollut homoja. He ovat olleet vaan tiukasti kaapissa, Mustola naurahtaa.
Juttu on julkaistu alunperin helmikuussa 2012.
Studio55.fi/Milja Atu
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Teuvo Loman: Piilottelin homouttani naissuhteilla – tuttuja kuoli ja hakattiin
Aviopari oli 25 vuotta yhdessä – mies osoittautui homoksi
Tämä oli sateenkaari-Suomen synkin vuosikymmen
Vankilan pelko ajoi jopa maanpakoon – näin Suomessa kohdeltiin seksuaalivähemmistöjä