Suomen talousraportti julki: "Kotiäidit ja viisikymppiset miehet saatava töihin"

Raskaana oleva äiti ensikoti  Helmiinassa  Espoossa 30. lokakuuta 2013.
Lehtikuva
Julkaistu 11.03.2015 09:23

MTV UUTISET

Esimerkiksi pienten lasten äidit ja viisikymppiset miehet täytyisi saada paremmin työllistettyä, todetaan juuri julkaistussa Suomen taloutta luotaavassa raportissa.

Pääministeri Alexander Stubbin tilaamaa raporttia esittelivät aamulla Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Vartiainen sanoi Suomen kulkevan työllisyydessä muita Pohjoismaita jäljessä.

- Esimerkiksi 55-vuotiaiden miesten työllistäminen ei onnistu meillä yhtä hyvin kuin Ruotsissa. Se on tuhlausta - se on menetys sekä heille itselleen että kansantaloudelle. Samoin pienten lasten äidit, jotka ovat meillä aika kauan pois työmarkkinoilta, sen sijaan että tekisivät esimerkiksi osa-aikatyötä, sanoi Vartiainen.

– Työikäisen väestön määrä on alkanut vähentyä Suomessa. Se rajoittaa finanssipolitiikkaa. Meillä on vähemmän taloudellista julkisen tulojen potentiaalia tulevaisuudessa, sanoi Vartiainen.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015