Fingerpori-sarjakuviin perustuva elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa.
Näyttelijä-ohjaaja Mikko Koukin ohjaama Fingerpori-elokuva saa ensi-iltansa 16. lokakuuta.
Pertti Jarlan suosittuun sarjakuvaan ja sen hahmoihin pohjautuvan elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin tänään. Trailerissa nähdään häivähdys Fingerporin kaupungin ja sen asukkaiden elämästä.
LUE LISÄÄ: Sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla: "Olisi kauheaa, jos kaikki huumori olisi Fingerporia"
Sarjakuvan hahmoista Homeliusta näyttelee Kari Väänänen, Rivo-Riittana nähdään Jenni Kokander, Heimo Vesan rooliin heittäytyy Santtu Karvonen, Krapula-Päiviä esittää Pirjo Lonka ja Allan Kurmaa Aku Hirviniemi.
Solar Filmsin tuottaman Fingerporin ovat käsikirjoittaneet Petja Lähde ja elokuvan ohjaaja Mikko Kouki. Elokuva kuvattiin Turussa viime kesänä.
Fingerpori on yksi Suomen suosituimmista sarjakuvista. Sitä julkaisee tällä hetkellä 44 eri mediaa.