Perjantaihin saakka eteläinen ja pohjoinen Suomi saavat nauttia auringosta. Lämpö ei kestä enää kauaa, sillä epävakaa sää alkaa levitä lauantaina.
Viikonlopun tapahtumiin menevien kannattaa varautua vähintään kertakäyttösadetakilla.
– Lauantaina saadaan sateita laajasti koko eteläiseen Suomeen, mutta Lappi saa vielä silloin nauttia lämmöstä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
– Tapahtuman mukaan voi sitten valita sopivaa varustusta, esimerkiksi Tuskaan voi laittaa mustaa jätesäkkiä päälle, Pouta naurahtaa.
Lue lisää: Pekka Poudan sarkastinen säävinkki festariviikonlopulle: "Ukkonen on hienompi kuin useimmat bändit!"
Sunnuntaina Lapissa lämpötilat laskevat roimasti ja eteläinen Suomi saa osakseen sadetta. Alkuviikko jatkuu epävakaisena.
– Alkuviikolla vihdoin koko Suomi kastuu kunnolla, Pouta summaa.