Tältä videolta ei dramatiikkaa puutu! Lieskat tuhosivat lieksalaisen 4,5 metriä korkean maamerkin – katso koskettavat viimeiset hetket

1:26img
Katso videolta taideteoksen viimeiset, dramaattiset hetket
Julkaistu 28.06.2019 13:49
Toimittajan kuva
Mona Haapsaari

mona.haapsaari@mtv.fi

@Monahaapsaari

Liekit nuolevat soittajan käsiä, jotka pitelevät selloa hellässä otteessaan. Lieksalaiset päättivät antaa rakastetulle taideteokselle sen ansaitseman, näyttävän lopun sen sijaan, että sen olisi annettu luhistua hiljaa hiipuen ensi talvena lumikuorman alle. 

Kyseessä on eräänlainen maamerkki lieksalaisille. Intermezzo on 4,5 metriä korkea, pajusta tehty ympäristötaideteos.

Paikallinen taitelija, teoksen isä Seppo Mölsä kertoo, että teoksen innoittajina ovat olleet Sibeliuksen musiikki ja sellisti Jussi Makkosen loistavat tulkinnat. Nämä samat sävelet saattelivat eilen illalla elinkaarensa päähän tulleen teoksen taivaan tuuliin savun muodossa.

Roihujen piti lyödä korkealle taivaisiin jo juhannuksena, mutta niin vaan tuleen liittyvät kiellot estivät näyttävän tempauksen. Se toteutettiin lopulta torstai-iltana yleisön läsnäollessa.

kertajulkaisu lieksa 1

Paikalla roihuavaa teosta katsomassa oli yleisön lisäksi Lieksan Kaupunkikeskusyhdistys, taiteilija Seppo Mölsä ja diplomisellisti Jussi Makkonen, jotka halusivat antaa teokselle sen arvon mukaisen tavan ”poistua näyttämöltä”.

Ikää Intermezzolle ehti kertyä kaksi vuotta. Sen tukirakenteet ja verhoilu olivat ehtineet tässä ajassa jo lahota pahasti. 

Teos poltettiin paikallaan sellomusiikin säestyksellä. Video tapahtumasta katsottavissa yllä. 

Tuoreimmat aiheesta

Lieksa