Talvi ei yllättänyt autoilijoita – Etelä-Karjalassa pelti kuitenkin rytissyt urakalla

Lumisadetta Turunväylällä Espoossa 5. toukokuuta 2014.
Lehtikuva
Julkaistu 25.10.2016 16:58
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Autoilijoita varoiteltiin jo ennakkoon runsaasti tämän päivän lumi-sateista etenkin Itä-Suomessa. Voidaankin todeta, että tänä vuonna talvi ei ole päässyt yllättämään tielläliikkujia.

Siitä huolimatta Etelä-Karjalassa peltiä on mennyt tänään mutkalle runsaasti.

Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan MTV Uutisille, että lumisade on liukastuttanut teitä.

Tiellä liikkujat ovat poliisin mukaan alentaneet ajonopeuksiansa, mutta silti päivän aikana on tapahtunut kolmisenkymmentä ojaan ajoa tai peltikolaria. Vakavammilta onnettomuuksilta ollaan kuitenkin vältytty.

Miehikkälässä liikkeellä ollut autoilija kertoo MTV Uutisille nähneensä kaksi pahasti ojaan ajanutta rekkaa. Poliisilla on tieto yhdestä rekan suistumisesta Miehikkälässä. Tässä onnettomuudessa auton kuljettaja oli loukannut päänsä, mutta ei kuitenkaan vakavasti. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa