HS: Talvivaaraa epäillään tiedottamisrikoksesta

talvivaara
Str / Lehtikuva
Julkaistu 28.04.2015 04:07

MTV UUTISET - STT

Kaivosyhtiö Talvivaaraa epäillään tiedottamisrikoksesta, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Helsingin poliisi on aloittanut asiassa esitutkinnan. 

Tutkintapyynnön poliisille on tehnyt rahoitus- ja osakemarkkinoita valvova Finanssivalvonta. Se katsoo, ettei Talvivaara kertonut viivytyksettä tuotantomäärien ja -ennusteiden supistumisesta vuosina 2011–2013.

Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan poliisi on kuulustellut ainakin Talvivaaran hallituksen puheenjohtajaa Tapani Järvistä, toimitusjohtajaa Pekka Perää ja entistä talous- ja rahoitusjohtajaa Saila Miettinen-Lähdettä. He tai poliisi eivät ole kommentoineet asiaa lehdelle.

Talvivaara on perustamisestaan lähtien tuottanut arvioitaan vähemmän nikkeliä.
Arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta voidaan määrätä sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Tuoreimmat aiheesta

Talvivaara