Talvivaaran Perä: Ympäristöasiat olivat kunnossa, sillä pankeilta tuli rahaa

30686349  Talvivaara pekka perä
Str / Lehtikuva
Julkaistu 18.08.2015 11:41
Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

keimo.lehtiniemi@mtv.fi

Pekka Perän mielestä koko Talvivaaran kaivoshanke olisi jäänyt toteutumatta, jos ympäristökysymyksiin ei olisi alusta saakka kiinnitetty voimakkaasti huomiota.

– Kaivosta lähdettiin rakentamaan ilman rahaa. Kansainväliset investointipankit edellyttävät tarkkoja ympäristöselvityksiä, muuten sieltä ei rahaa tule, Perä muistutti Kajaanissa jatkuvassa oikeudenkäynnissä.

Talvivaara sai investoijilta Perän mukaan rahoitusta, koska ympäristöasiat olivat rahoittajia tyydyttävällä tasolla.

Syyttäjä: Törkeää huolimattomuutta

Syyttäjän mukaan Perä on toiminut törkeän huolimattomasti ja vaatii ehdollisia vankeustuomioita ja sakkoja törkeästä ympäristön turmelemisesta. Syyttäjän mukaan ympäristön turmelemista on tapahtunut heti kaivoksen perustamisesta lähtien.

– Väite on absurdi. Sellaiset pankit eivät lähde edes rahoittaamaan kaivoshankkeita, joilla ei ole ympäristöosaamista. Ne eivät ota mitään ympäristöriskejä, Perä huomautti.

Tuoreimmat aiheesta

Talvivaara