Postin hallitus ei aio taipua paketinlajittelun siirtämisessä toisen, heikommaksi kuvaillun työehtosopimuksen piiriin, Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kertoo Huomenta Suomessa.
Hän perustelee päätöstä pakettiliiketoiminanna nopealla kehityksellä, jossa kilpaillaan kovasti myös hinnoilla.
Pohjolan mukaan Postin kilpailijat ovat olleet toisen työehtosopimuksen piirissä, johon nyt Postinkin työntekijät haluttiin siirtää.
Siirtymisen aiempaa halvemman työehtosopimuksen piiriin on kerrottu laskevan pakettilajitteloiden palkkoja jopa 30–50 prosenttia.
Lue myös: Maanantain raju lakkoaalto väijyy jo horisontissa: Tästä syystä muut liitot tukevat niin kiivaasti postilaisten työtaistelua – kokosimme 5 työriidan syytä ja seurausta
Perustelevat heikennyksiä kilpailulla
Päätös on keskeinen tekijä Postin lakon taustalla. Pohjola kertoo, että siirron piirissä olevien 700 hengen palkat eivät muutu runsaaseen kahteen vuoteen.
– Samana aikana työntekijät ja työnantaja kehittävät tuotantopalkkiojärjestelmän, joka takaa hyvät palkat, hän lupaa.
Uuden palkkausjärjestelmän kuvaillaan olevan sellainen, jossa ”niille, jotka tekevät tätä työtä hyvin, tulee myös hyvät ansiot”. Käytännössä kyse lienee jonkinlaisesta provisiopalkkauksesta.
Lue myös: Postilakon neuvottelut jatkuvat tänään – lakko tukitoimineen pysyy voimassa
Joulukortit saapunevat perille ajallaan
Postin linjaus on keskeinen käynnissä olevan lakon ja sen tukilakkojen taustalla oleva syy.
Vaikka lakko tuo haittaa muun muassa päiväpostille, vakuuttaa Pohjola, että joulukortit ehtivät lähtökohtaisesti perille. Lähestyvät Black Friday -alennusmyynnit uhkaavat kuitenkin muuttua ruuhkaksi.
Pohjola vetoaakin lakon pikaisen päättämisen puolesta, ”jotta ei tule pettymystä Suomen kansalle”.
Lue myös: Postin työkiistassa ei loppua näy, PAU hylkäsi sovintoesityksen – puheenjohtaja: "Postin hallitus pitää panttivankina koko maata"
1:28