Tämä toimintasankari on tuhonnut valkokankaalla enemmän autoja kuin kukaan muu

0:41img
Tyypillisesti omat stunttinsa tekevä näyttelijä Tom Cruise teki HALO-hypyn Mission Impossible: Fallout -elokuvan kuvauksissa. Hyppyjä vaadittiin kaikkiaan 106 kappaletta, jotta kaikki saatiin lopputulokseen kohdilleen. HALO-hyppy (high altitude, low-opening) tarkoittaa korkealta tehtävää laskuvarjohyppyä, jossa laskuvarjo avataan vasta hyvin lähellä maanpintaa. HALO-hyppyjä tehdään niiden vaarallisuuden vuoksi lähinnä asevoimissa.
Julkaistu 21.02.2021 11:01

Ville Järveläinen

Osalle toimintaelokuvien tähdistä on kertynyt uransa aikana mittava määrä valkokankaalla tuhottuja ajoneuvoja. Brittisivusto listasi kymmenen tuotteliainta tuhoajaa.

Vin Dieselillä on vyöllään enemmän tuhottuja autoja kuin yhdelläkään toisella Hollywood-ähdellä, käy ilmi autonromutusfirmoja vertailevan brittiläisen Scrap Car Comparison -sivuston selvityksestä.

Kuten aiheesta uutisoiva Carscoops kertoo, on Fast & Furious -elokuvien tähti lähes synonyymi autojen tuhoamiselle. Samaan tapaan kuin Sean Beanin roolihahmoilla on tapana heittää veivinsä jossain vaiheessa elokuvaa, ovat Vin Dieselin hahmot, Dominic Toretto etunenässä, yleensä ennemmin tai myöhemmin hajottamassa autoja tai hajottamassa paikkoja autolla.

Scrap Car Comparison ei ottanut selvityksessään huomioon pieniä kolhuja tai naarmuja, vaan autolle täytyi antaa ihan kunnolla runtua.

vin diesel fast furious

Vin Diesel on Hollywoodin kovin romuttaja.

Lue myös: Näin paljon Fast & Furious -elokuvissa aiheutetut tuhot ovat tulleet maksamaan

Valkokankaalla tuhottujen autojen määrä per näyttelijä

  1. Vin Diesel, 61 autoa
  2. Bruce Willis, 60 autoa
  3. Arnold Schwarzenegger, 52 autoa
  4. Matt Damon, 35 autoa
  5. Keanu Reeves, 30 autoa
  6. Tom Hardy, 29 autoa
  7. Daniel Craig, 24 autoa
  8. Nicholas Cage, 22 autoa
  9. Tom Cruise, 19 autoa
  10. Dwayne "The Rock" JohnsonJason Statham, 18 autoa

Vaikka kympin kärjessä onkin ainoastaan miehiä, on myös naisissa autojen tuhoamiseen taipuvia näyttelijöitä. Sivusto nostaa esiin Angelina Jolien sekä Charlize Theronin. Theronin romutuslukemat saattavat nousta lähiaikoina merkittävästi, sillä hän on mukana seuraavassa Fast & Furious -sarjan elokuvassa.

Lue myös: Näitä automokia et huomannut Hurjapäät-elokuvissa: "Tehtäväni oli antaa neuvoja – niitä ei vain aina kuunneltu"

Lähteet: Carscoops, Scrap Car Comparison

Tuoreimmat aiheesta

Autot