Video häiriötilanteesta Jahangirin keikalla levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa.
Koomikko Ali Jahangiri kommentoi MTV Uutisille hänen keikallaan lauantaina tapahtunutta häiriötilannetta.
Jahangiri on vaitonainen tunnelmistaan maanantaiaamuna.
– Onko sinulla jotain muuta kysyttävää, Jahangiri vastaa kysymykseen tunnelmista.
Naantalissa keikalla ollut nainen suuttui Jahangirille. Koomikon ja naisen välille syttyi sanasota.
Jahangiri painottaa, että häiriötilanne kesti viitisentoista minuuttia eikä kyse ollut mistään yksittäisestä vitsistä.
MTV Uutisille on aiemmin kerrottu, että tilanne eskaloitui, kun Jahangiri kertoi yleiseen maailmantilanteeseen ja sotaan liittyvän vitsin.
– En tiedä, mistä nainen suuttui. Se ei ollut mikään yksittäinen juttu, Jahangiri sanoo.
Tarjoutui palauttamaan rahat
58 sekuntin mittaisella videolla nainen huutaa Jahangirille raivokkaasti ja koomikko vastaa samalla mitalla.
Jahangiri kertoo, että hän oli tarjoutunut tätä ennen useaan otteeseen palauttamaan seurueelle rahat, mikäli he poistuisivat paikalta. Seurue ei kuitenkaan halunnut poistua.
Lopulta tilanne kärjistyi aggressiiviseen huuteluun, jonka päätteeksi seurueen jäsen lähestyy uhkaavasti koomikkoa lavalla.
Tämän jälkeen Jahangiri poistui lavalta ja päätti keikkansa. Tätä ei enää näy paikalta otetulta videolla.
Sanaharkassa myös Jahangiri käyttää erittäin kovaa kieltä.
Käytät aika kovaa kieltä videolla. Miltä se kuulostaa omaan korvaasi näin jälkikäteen?
– Onko sinulla jotain muuta kysyttävää, Jahangiri vastaa.
Lue lisää: Video Ali Jahangirin stand up -keikalta näyttää rajun solvailun hänen ja yleisön jäsenen välillä: "Ei olisi pitänyt hermostua"
"Toivon, että hänelle ei koidu ongelmia"
Jahangiri on saanut palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttaneesta tilanteesta. Valtaosa palautteenantajista ei ole ollut paikalla keikalla.
– Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että olen tehnyt oikein ja jotkut ovat sitä mieltä, että olen tehnyt väärin. Suurin osa ei ole ollut paikan päällä, joten palaute tilanteesta on irrelevanttia.
– Ei ole kiva olla kansakunnan syntipukkina. Toinen ihminen on pilannut keikkasi ja huutanut sinulle kaikkea. Ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta, mitä siellä on tapahtunut. Se mikä kiinnostaa on se, miten saadaan otsikoita. Mediakin on käyttänyt sitä (videota). Nyt kirjoitat tämänkin sinne ja saat kuulostamaan minut kusipäältä. Minulla ei ole oikein enää mitään voitettavaa tässä tilanteessa.
Haastattelun tarkoitus on kertoa Jahangirin oma näkemys tapahtumista.
Pikkujoulukausi näkyy keikoilla
Jahangiri sanoo, ettei hänen keikallaan ole aiemmin tapahtunut mitään vastaavaa. Hänen mukaansa pikkujoulukautena on kuitenkin "aika perus", että esityksissä tapahtuu jonkinlaista häiriköintiä.
– Ihmiset juovat liikaa alkoholia eivätkä ole halunneet alun perinkään tulla keikalle.
Jahangiri sanoo toivovansa, ettei videolla huutavalle naiselle koidu tilanteesta seuraamuksia. Sosiaalisessa mediassa kiertänyttä videota ei ole sumennettu toisin kuin perinteisen median puolella.
Keikalla oli noin 150 katsojaa, mutta nyt nainen on joutunut näkyviin huomattavan suurelle yleisölle.
– Toivon, että hän pystyy jatkamaan elämäänsä, että hänelle ei koidu ongelmia. Se ei ole reilua häntäkään kohtaan.
Jahangiri on aiemmin kertonut, että keikalla oli kuvauskielto.
– Kuvaaminen oli myös kiellettyä, harmittaa että tällainen video kuvataan ja julkaistaan, koska yleisö joutuu haluamattaan tällaiseen mukaan, Jahangiri kirjoitti X:ssä.
– Pahoittelen käytöstäni ja toivon että osalliset ottavat anteeksipyyntöni vastaan, hän kirjoitti.