Julkisella paikalla lemmiskely kiinnostaa, mutta villi kokemus vaatii myös rohkeutta.
Seksin harrastaminen julkisella paikalla on monen fantasia. Erityisesti autossa puuhastelu kiinnostaa monia, mutta esimerkiksi Superdrugin kyselyn mukaan puistossa, rannalla ja julkisessa vessassa touhuilu jopa vielä enemmän. Kaikkia seksi julkisella paikalla ei kiinnosta. Kun esimerkiksi deittisivusto IllicitEncounters.com selvitti asiakkaidensa suosikkifantasioita, seksi julkisella paikalla piti vasta sijaa yhdeksän. Suosituin fantasia tuon kyselyn perustella oli seksi entisen kumppanin kanssa.
Kaalimato.com otti omalla kyselytutkimuksellaan selvää siitä, miten suomalaiset suhtautuvat lempimiseen paikassa, jossa on kiinnijäämisen riski. Kyselyyn vastasi tuhat iältään yli 18-vuotiasta suomalaista.
Viidennes on kokellut
Tutkimuksessa selvisi, että suomalaisista vastaajista 21 prosentti on ainakin joskus kokeillut seksiä julkisella paikalla ja 13 prosenttia olisi valmis kokeilemaan.
Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo, että klassikkopaikkoja ovat esimerkiksi rannat, vaatekauppojen sovituskopit ja metsät. Mutta mikä julkisella paikalla touhuilussa oikein vetoaa?
– Julkisella paikalla seksin harrastamisessa voi kiihottaa kiinnijäämisen riski ja sen mukanaan tuoma kutkuttava jännitys. Adrenaliiniryöppy saattaa joillakin myös lisätä nautintoa, seksuaaliterapeutti pohtii.
Kaikista häveliäimmille villit leikit eivät välttämättä sovi.
– Seksuaalinen kanssakäyminen julkisella paikalla vaatii myös rohkeutta. Kun kaikki sujuu hyvin, voi se lisätä henkilön itsevarmuutta.
"Miehet pitävät seksin harrastamista julkisella paikalla hyväksyttävämpänä"
Tutkimuksen mukaan julkisen paikan seksi kiinnostaa enemmän miehiä kuin naisia. Kun miehistä 17 prosenttia ilmaisi halukkuutensa kokeiluun, naisista vain yhdeksän prosenttia sanoi samaa.
– FINSEX-tutkimuksen mukaan miehet pitävät seksin harrastamista julkisella paikalla hyväksyttävämpänä kuin naiset, Lavikainen selittää.
Suurinta kiinnostusta julkiseen seksiin osoittivat tutkimuksen perusteella 25–34-vuotiaat suomalaiset, joista vajaa neljännes oli kiinnostunut harrastamaan seksiä julkisella paikalla. Toiseksi eniten kiinnostuneita olivat 18–24-vuotiaat suomalaiset.
Jos julkisella paikalla puuhastelu ei kiinnosta, mutta seksielämäänsä toivoisi jonkinlaista piristystä, voi uutta intohimoa hakea kokeilemalla vaikkapa uusia seksiasentoja: nunnaa tai kuningattareilua. Voit myös kokeilla puhua tuhmia tai testata "huoltoseksiä". Nappaa myös muut vinkit, joilla huonon seksielämän saa muutettua paremmaksi.
Suomalaiset myös kertoivat Kaalimadon verkkosivuilla omista kokemuksistaan:
”Harrastamme mieheni kanssa usein kiihkeää suuseksiä metsän lenkkipoluilla… Puun takana suihinoton antaminen miehen yrittäessä pitää volyymitasoaan alhaalla lenkkeilijöiden ohi kulkiessa on ihan huikeaa! Olemme myös harkinneet kinkympää suuntaa lenkkiseikkailuille kaulapannan ja talutushihnan muodossa… Katsotaan, josko sitä kesäöinä uskaltaisi.”
– nainen, 20, ja mies, 20
”Teimme aviovuosiemme alkutaipaleella ”seksimatkoja” metsiin, rannoille, ravintoloiden vessoihin, mieheni työpaikalle… Nautimme siitä jännityksestä, joka mahdollisessa kiinnijäämisessä oli. Lasten syntymän jälkeen seksimatkailu julkisiin paikkoihin on jäänyt. Ehkä elvytämme perinteen eläkeiässä.”
– nainen, 42
”Aikoinaan poikaystäväni kanssa tuli peuhattua invavessoissa sekä vaatekauppojen pukukopeissa. Oli siinä se ihana jännitys ja kuumotus. Myös sooloseksiä on tullut esimerkiksi järven rannalla tehtyä.”
– nainen, 18
Lue myös, millaisia ovat olleet suomalaisten noloimmat seksikokemukset.
LUE VIELÄ: Seksiasiantuntija listaa 10 pornosta tuttua asiaa, jotka eivät pidä paikkaansa tosielämässä: "Sille on syynsä, miksi lähetyssaarnaaja on niin suosittu"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Kaalimato