Tami katsoi Leijonien treenit: "Fokus oli olennaisessa"

Mervi Kallio, Juhani Tamminen, 2015
MTV Sportin Mervi Kallio ja Juhani Tamminen Ostravassa.
Julkaistu 02.05.2015 20:43
Toimittajan kuva

Timo Kunnari, Levi

timo.kunnari@mtv.fi

MTV Sportin asiantuntija Juhani Tammisen mielestä Leijonat veti lauantaina erinomaisen jääharjoituksen.

Don Tami näki Suomen joukkueessa oikeanlaatuisen henkisen vireen.

- Suomi hävisi avauspelin koska psykologinen valmistautuminen meni jostain syystä perseeleen. Mutta perjantain peli pisti asian kohdalleen. Harjoituksissa oli nyt erittäin keskittynyt ryhmä, asiat tehtiin huolella ja kunnolla.

USA-pelissä Suomi hävisi Tammisen mukaan taistelut molemmilla maalien edustoilla.

- Perjantaina jenkit pääsi helposti meidän alueelle ja maalille. Suomi hyödynsi Ostravan kaukalon ison hyökkäysalueen surkeasti. Ei ollut maskia, ei tullut vetoja, fucking nothing. Tänään niitä asioita harjoiteltiin, äijää meni maalille ja fokus oli olennaisessa, Tamminen paasaa.

"Leksa" on valmis

Suomi saa sunnuntaina Tanska-peliin mukaan Leo Komarovin.

- Vielä kerran Aurinkokuningas sanoo, että Suomelta puuttui perjantaina johtajuutta ja työtä kohti vastustajan maalia. Komarov tuo joukkueeseen molempia. Leksan meno harjoituksissa näytti, että mies on valmis pelaamaan, Tami paaluttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko