Tampereella tykitettiin 300 metrin aitojen maailmanennätys

10.8988994l
Karsten Warholm väläytti nopeuttaan 300 metrin aidoissa. Viime vuonna hän voitti 400 metrin aitojen maailmanmestaruuden.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 10.02.2018 19:21
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Norjalaistähti Karsten Warholm juoksi harvoin kilpaillun 300 metrin aitojen maailmanennätyksen Tampereen Pirkkahallissa. Warholm pysäytti kellot aikaan 34,26.

– Sain idean juosta tämän kilpailun, kun sivusin saman lajin halli-ME:tä täällä viime vuonna. Ajattelin, että mikäs sen hauskempaa kuin rikkoa ulkoratojen ennätys hallissa, Warholm sanoi Urheiluliiton tiedotteen mukaan.

– Jouduin vähän hakemaan askelia kahdelle viimeiselle aidalle, mutta aika oli nopeampi kuin odotin, Warholm kertoi.

Ennätyksiä ei virallisesti 300 metrin aitajuoksussa vahvisteta, mutta matkan aiempi paras aika oli britti Chris Rawlinsonin vuonna 2002 ulkona kellottama 34,48.

Matkan halliennätys oli aiemmin 34,92. Sen Warholm oli juossut Tampereella viime vuonna ja Etelä-Afrikan Llewellyn Herbertin niin ikään Tampereella vuonna 1999.

Warholm, 21, voitti viime kesänä 400 metrin aitajuoksun Lontoon MM-kilpailuissa. Hänen ennätyksensä 400 metrin aidoista on viimevuotinen 48,22.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu