Tampereen Tesoman neljän vuoden takaisesta henkirikoksesta on nostettu syyte taposta.
Nelikymppinen uhri löytyi ulkoa penkiltä joulukuun lopulla 2014. Ruumiista löytyi useita veitsenjälkiä.
Syytteessä oleva mies hakeutui itse poliisin pakeille viime maaliskuussa.
Poliisi tutki tapausta murhana, mutta syyteharkinnassa nimike muuttui tapoksi. Syyttäjä Kati Ruoho ei vielä perjantaina halunnut tarkemmin avata syitä nimikkeen muuttumiseen. Syytteen sisältö tulee julkiseksi, kun asian käsittely alkaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa 8. marraskuuta.
Syytetylle tehtiin jo esitutkinnan aikana mielentilatutkimus. Myös sen tulos tulee julki oikeudenkäynnissä.